Ensi alkuun pahoittelut kuvattomasta raposta, kännykän mukana tullut USB-johto ei sopinutkaan viime vuosikymmenellä ostettuun kameraan. Lisään kuvat, jahka pääsen käsiksi asianmukaiseen piuhaan.
Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, niin asun tämä nykyä keski-Hollantia, joten kirjoituksia tuleekin nyt hieman enemmän, kuin se avauskirjoituksessa ennakoitu kolme vuodessa, kolme kuukaudessa lienee lähempänä totuutta.
Tämän viikon otteluksi valikoitui 60 kilometriä Utrechtista etelässä pelattu Eerste Divisien aka Jupiler Leaguen ottelu FC Den Bosch - Excelsior Rotterdam. Kotijoukkueen alkukausi on ollut viime kaudella Jupiler Leaguessa kuudenneksi sijoittuneelle kotijoukkueelle melkoista korpivaellusta ja pistetili on vielä avaamatta. Viime kauden päätteeksi Eredivisiestä pudonnut vierasjoukkue taas on aloittanut kotona vahvasti voittaen kummankin ottelunsa, mutta vierasotteluissa on vielä kauden avausmaali tekemättä.
Kotijoukkueella on periaatteessa vyöllään yksi Hollannin mestaruuskin, sen tosin voitti joukkuenimeltä BVV, joka syksyllä 1965 yhdistyi Wilhelminan kanssa ja näin syntyi FC Den Bosch. Nykyisellä nimellä seuran suurimmat saavutukset ovat Ruud van Niistelrooyn ensimmäisenä ammattilaisseurana toimiminen ja Hollannin Cupin finaalin häviäminen kaudella 1990-1991.
Vierasjoukkue taas on Rotterdamin kaupungin kolmas joukkue, kaukana Feyenoordin ja jonkin verran Spartan takana. Joukkueen kotistadion vetää vain hieman yli 3500 katsojaa, joka kertonee olennaisen. Seuraa on kyllä historian saatossa edustanut lukuisia nimekkäitä pelaajia, kuten Christian Gyan, Salomon Kalou, Royston Drenthe, Robin van Persie ja Michel Bastos, mutta he ovat oikeastaan kaikki käyneet seurassa lainalla kaupungin (ja maan) suurseurasta Feyenoordista.
Junalipun maksoin suosiolla tuolla Hollanti-Turkki- kirjoituksessa mainitulla OV-chipkaartilla, 's Hertogenboschin (jatkossa Den Bosch, ajan ja vaivan säästämiseksi) lausumista kun ei tehnyt mieli yrittää. Pitää kyllä todeta, että tämä korttisysteemi vaatii vielä aika lailla totuttelua. Kummallakin asemalle unohdin leimata itseni sisään, kun laiturilta ei enää löytynytkään näitä pömpeleitä, joissa kortti pitää piipata. Sillä aikaa kun tsemppasin takaisin yläkertaan leimaamaan itselleni laillista kyytiä (eihän sitä taaskaan olisi kumpaankaan suuntaan tarvittu, kun tarkastajia ei näkynyt) oli junan istumapaikat jo menneet, mutta onneksi ollaan siinä määrin pienessä maassa, että oikeastaan minkä tahansa maan sisäisen junamatkan pystyy seisomaan. Etenkin tällaisen puolen tunnin etapin.
Utrechtin päässä oli lähtiessäni satanut melko rankasti, joten Den Boschissa junasta nousijoita tervehtinyt auringonpaiste otettiin ilolla vastaan. Tosiaan niin suurella, että tarinan sankari lähti viettämään mahdollisesti vuoden viimeisiä terassihetkiä niin suurella kiihkolla, että joutui tosiaan myöhemmin palaamaan takaisin asemalle maksamaan junamatkansa. Noh, onneksi terassin tarve oli niin suuri, ettei kovin kauas ehtinyt. Terassi kuului De gouwe sleutel(Kultainen avain) -nimiselle pubille, joka oli sisätiloiltaankin kohtalaisen viihtyisä: Pimeä, kelvollista musiikkia siedettävällä volyymillä, muita asiakkaita yksi pöydällinen, jonka keski-ikä noin 80 ja jokaisella nortti huulessa, eli sisätiloissakin sai polttaa. Kolmen desin Amstel-tuopista veloitettiin 2,2 euroa, eli aika lailla Utrechtin hinnoissa oltiin.
Kun junalipun maksamisen sain suoritettua, oli kick-offiin aikaa vielä 2,5 tuntia. Ennakkotietoni kaupungista rajoittuivat tietoon Turun kanssa aika samankokoisesta väestöstä, mutta Facebookissa kaveri kehui kaupunkia sanoilla "probably the best place in NL". Ja kyllähän se sen näköistä seutua oli, että ei kamalasti harmittanut eksyksissä harhailla. Vielä kun vastoin Google Mapsin luomia odotuksia, sateensuojia eli pubeja löytyi tasaisin väliajoin. Osa tosin oli kahviloita pubin vaatteissa, olutta niistäkin sai, mutta esimerkiksi La Courin kahdesta desistä veloittama 2,5 euroa oli jo vähän keski-eurooppa-standardien mukaan viritetyn kipurajan yläpuolella. Jäi yhteen Bavariaan tässä paikassa. Kaksi tuntia kick-offiin niin ajattelin lähteä kohti stadionia, jonne piti tästä oli noin kilometri matkaa suoraa tietä pitkin. no joo, olisi saattanut ollakin, mutta ilmeisesti se suora tie meni eri suuntaan kuin valitsemani. Siinä vaiheessa kun kauppojen ikkunoissa katosivat latinalaiset kirjaimet ja tilalle tulivat kyrilliset ja arabialaiset, ajattelin nöyrtyä ja tarkistaa suunnan bussipysäkin kartasta. ja aika tarkkaan 100 astetta väärään suuntaan siinä mentiin. Onneksi kuitenkin tästä sijainnista oli aika suora reitti Stadion De Vliertille, joten menomatkasta selvittiin yhdellä eksymisellä.
Liput ovat tällä stadionilla vielä varsin siedettävän hintaisia, sillä päätyihin pääsee aikuinen 13 eurolla, pääkatsomoon 22,5:llä. Lasten (<15v) ja eläkeläisten liput kustantavat 10-15 euroa. Oma valintani oli stadionin pohjoispäädyn I-katsomo, vieraskannattajien katsomon vierestä. FC Den Boschin kannattajilla kun on vahva ystävyyssuhde Standard Liegen kanssa, joka taas sotii omia RFC Liege -sympatioitani vastaan, joten päädyin tällaiseen valintaan. Ja toisaalta ainakin Englannissa on toisinaan vanhan liiton jannuilla tapana ottaa paikat vieraskatsomon vierestä, jotta vuorovaikutus näiden kanssa helpottuu ja sen voisi kuvitella olevan vekkulia seurattavaa, vaikka kieltä ei ymmärräkään.
Stadionin saavutin hieman yli tunti ennen kickoffia, sisään pyrkiessä järjestysmies ilmoitti, että tuoksahtaa siltä että olet juonut olutta ja saatuaan tiedon, että olin neljä pientä juonut niin toivotti tervetulleeksi saatesanoilla "I'm watching you".
Stadion itsessään oli jota kuinkin sitä luokkaa, joillaisilla realistisesti voisi toivoa Veikkausliigan keskikastissa jonain päivänä potkittavan. Kentän jokaisella sivulla toimiva(n oloinen, itsehän en osaa arvioida kuin toisen päädyn osalta) katsomoratkaisu, joissa tilaa yhteensä lähteestä riippuen 8500-9000 katsojalle ja kulmissa tilaa vielä noin neljälle tuhannelle lisäpaikalle. Stadionin pohjoisen puoleinen sivukatsomon, M-Siden, takaseinä oli hieman Bochum-tyyppisesti täynnä FCDB-aiheisia graffiteja. Tässä katsomonosassa siis pitää majaansa samanniminen ääneenkannattajien joukko, joka sai tähän otteluun jalkeille noin 500-700 henkeä.
Noin kolme varttia ennen kick-offia paikalle saapuivat myös vierasjoukkueen kannattajat. Loivat ihan kelvollisen ensivaikutelman näyttävällä ja äänekkäällä sisääntulolla ja saivat hiukan toiveeni heräämään siitä, että tänään olisi kelvollinen tunnelma. Minua tarkkaileva järjestyksenvalvojakin oli kadonnut päädystä suorittamaan jotain muuta tärkeää toimenpidettä, joten innostuin ostamaan kahden euron hintaisen pienen (2dl) Jupilerin. Tarjoiltiin fletkusta muovimukista ja ei saanut viedä katsomoon, vaan piti nauttia katsomon edessä olevassa syvänteessä, josta ei kentälle nähnyt, mutta toisaalta eipä tuo alkulämmittely nyt ihan kamalasti kiinnostanutkaan.
Joukkueiden tullessa kentälle, nähtiin stadionin itäpäädyssä pienehkö overhead-tifo, jonka aihe jäi toisesta katsojalle hieman epäselväksi. Poikkeuksellista oli tosiaan se, että lakana esiteltiin päädyssä, vaikka kotijoukkueen organisoitu kannatus tapahtui, niin ikään poikkeuksellisesti, pitkällä sivulla.
Ottelu käynnistyi kotijoukkueen vahvalla otteella ja vieraiden maalin suulla läpi ottelun haparoiden esiintynyt Jordy Deckers joutui muutaman torjunnankin esittämään. Vaikka FCDB vahvasti aloittikin, niin ensimmäinen läheltä piti- tilanne nähtiin kuitenkin toisessa päässä, mutta Kevin Begois venyi komeaan yhden käden torjuntaan ja pelasti noin 25 metristä lähteneen komean laukauksen kulmapotkuksi. Kulma oli täysin luokaton, mutta vieraat saivat kuitenkin jonkinlaisen otteen pelistä, eikä pallo juurikaan käynyt Excelsiorin puolustus alueella seuraavaan kymmeneen minuuttiin. Molempien joukkueiden vietettyä alkuun oman noin kymmenminuuttisen painostusjaksonsa, oli vuorossa sitten samanmittainen suvantovaihe, jonka aikana ehdin jo ajattelemaan, että tämä saa kyllä jäädä viimeiseksi Eerste otteluksi, ellei taso nouse. Ottelu oli ehtinyt vanheta jo 39. minuutille, ennen kotijoukkueen ensimmäistä kunnon maalintekopaikkaa, joka tosin ei sekään laukaukseen maalia kohti päättynyt. 43. minuutilla päätin sitten koittaa perinteistä ratkaisua, tehdäkseni palveluksen ottelulle ja muille katsojille ja lähdin olutjonoon(ison, neljä desiä, sai muuten kolmella eurolla), mutta tällä kertaa ei sekään onnistunut.
Jos ensimmäinen puoliaika päätettiin tylsällä potkistelulla, niin toinen avattiin sitten aika rytinällä. Hörpättyäni kepuni loppuun kapusin takaisin katsomoon ja näppäilin kännykän muistioon muutaman ranskalaiset viivan muistiinpanoja tätä kirjoitusta varten. Näiden kirjoittaminen vei kuitenkin sen verran aikaa, että peli ehdittiin viheltää käyntiin ja kuin toista jaksoa oli pelattu vasta vajaa 40 sekuntia, löytyi pallo vieraiden maalista. Kun vielä 58. minuutilla FC Utrecht -kasvatti Randy Woltersin laukaus upposi helpon näköisesti ohi Deckersin, alkoi tunnelma vapautua ja M-Sidekin sai itsestään ensimmäiset kunnioitettavat volyymit irti. I-katsomon tuularit palkitsivat kannattajat tästä osallistumalla satunnaisesti ja laiskasti taputuksiin. Puolustaja Tim Hofsteden lauottua jälleen luvattoman helpon näköisesti pallon Excelsiorin maaliin, meni vierailta viimeinenkin usko omaan tekemiseensä eikä Begois tainnut viimeisen 20 minuutin aikana joutua koskemaan palloon kuin antaessaan maalipotkua. Kautensa heikosti aloittanut kotijoukkue sen sijaan innostui viihdyttämään kannattajiaan ja leikkimään syöttökuvioillaan FC Barcelonaa, luokkaa heikommalla näyttävyydellä. Tämän seuraaminen ei enää ollut vieruskaverinikaan mielestä kovin jännittävää vaan huomattuaan, että tarinankertojanne solkkaa puhelimeen jännittävää kieltä, tämä päätyi kyselemään että kukas olet ja mistä tänne saavuit. Tieto siitä, että olen Suomesta johti käsivarressa olleen Ajax-tatuoinnin paljastamiseen ja loppumatsi menikin sitten oikeastaan Litmasen sekä Moisanderin veljesten urapuinnin parissa. Ilahtui suuresti saadessaan haltuunsa Moisanderin kasvattajaseuran kannattajien tarroja.
Ajax-jannun seurassa oli myös Den Boschin asukas, joka osasi neuvoa reitin rautatieasemalle, jonka saavutinkin huomattavasti helpommin, kuin stadionin.
Kokonaisuutena sanottakoon, että ottelu, tunnelma ja stadion eivät varsinaisesti mitään ihmeellistä tarjonneet, mutta jos suunnittelee Hollantiin suuntautuvaa pitkää viikonloppua, johon aikoo joka päivälle ottelun saada mahtumaan, niin kyllä tämä perjantaiseksi esileikiksi ennen viikonlopun pääsarjahulinoita soveltuu oikein hyvin.
torstai 20. syyskuuta 2012
lauantai 8. syyskuuta 2012
7.9.2012 Hollanti - Turkki
 |
| Tällä kertaa AmsterdamArenaa piti "kotikenttänään" aivan eri punavalkoiset kuin tavallisena ottelupäivänä. |
Eilen oli taas se päivä, kun 53 Euroopan maata aloittivat kilpajuoksun, jossa on tarjolla 13 paikkaa auringossa kesälle 2014. Tässä tapauksessa vieläpä kirjaimellisesti, sillä MM-lopputurnaus pelataan Brasiliassa.
Useat tuttuni vaelsivat eri puolilta Suomea kohti Helsingin Olympiastadionia katsomaan Huuhkajien karsintaurakan avausta Ranskaa vastaan. Oma sijaintini on ollut nyt muutaman viikon ja on vielä vajaat viisi kuukautta siinä määrin etelämpänä, että Helsingin-retket jäävät väliin, mutta onneksi lähistöltä löytyi korvaavaa ohjelmaa. 40 kilometrin ja vartin junamatkan päässä tämänhetkisestä kotikaupungistani, Utrechtista, oman taipaleensa kohti Rioa avasivat Hollanti ja Turkki. Ja sinnehän oli päästävä.
Lippujen hankinta kävi yllättävänkin helposti. Nykyisen opinahjoni kampusalueella sijaitsee yksi Utrechtin yhdeksästä Ticketbox-pisteestä, joista saa lippuja niin Hollannin maajoukkueen, kuin kaikkien pääsarjajoukkueidenkin otteluihin. Tietysti seurajoukkueotteluihin on rajoituksia, esimerkiksi Ajax-Feyenoord- otteluun halutessaan, on syytä kokeilla muita reittejä, mutta maaotteluihin saa liput vain ilmoittamalla kassahenkilölle mihin otteluun haluaa ja mistä hintakategoriasta lippunsa haluaa. Tuntia ennen myymälässä käyntiämme näytti siltä, että 25 euron liput, eli halvin kategoria, olivat myyty loppuun mutta paikan päällä myyjä ilmoitti, että niitä on vielä jäljellä, joten ei muuta kuin 75 euroa tiskiin ja 3 lippua VAK429:iin haltuun ja odottamaan perjantaita.
Perjantaina noin kahden aikaan iltapäivällä, käydessämme rautatieasemalla lataamassa OV-kortteihin (käyvät junassa, bussissa ja raitiovaunussa, mahdollisesti metrossakin, en ole käyttänyt) lisää rahaa, oli rautatieasemalla jo turkkilaisilla ihan reipas meno päällä. Turkkilaiset(2,2%) ovat indonesialaisten(2,4%) jälkeen Hollannin suurin siirtolaiskansa ja he nostavat siis Hollannin asukaslukua suurin piirtein kaksi kertaa enemmän kuin turkulaiset Suomen.
17.28 nousimme Utrecht Centraalista junaan kohti Amsterdam Bijlmer ArenA- asemaa (5,30 euroa), joka sijaitsee AmsterdamArenan välittömässä läheisyydessä ja asemalta ulos päästessämme saimme jo näköyhteyden stadioniin. Junassa ei paljon muita kuin otteluun matkustavia näkynyt. "Julkijuopottelua" ei ilmeisesti Hollannissa katsota ihan hirveän hyvällä, joka saattaa selittää sen, miksi tarinankertojanne oli ainut matkustaja, jonka hamsteri aivasti. Matkaevääksi olin varannut 6-packin Heinekeniä, josta pulitin 6,10 euroa, joka lienee aika lähellä maksimia, jota täällä kehdataan pyytää. Hintaa nostavana tekijänä lieni vasta oston jälkeen tölkin kyljestä bongattu lämpömittari, jonka piti muuttua siniseksi, kun olut oli saavuttanut "Perfect Chill"in, mutta eihän sellaista nyt ollut aikaa odotella. Vertailin vuoksi tiistaina ostettu 12 pullon satsi Bavariaa kustansi hieman alle viisi euroa.
2,5 tuntia ennen kick-offia stadionin edusta oli jo täynnä Hollannin oranssiin ja Turkin punaiseen pukeutuneita kannattajia. Turkkilaisten keskuudessa näkyi myös merkittäviä määriä seurajoukkueiden fanituotteita, etenkin Istanbulin suurten, Galatasarayn, Fenerbahcen ja Besiktasin värit olivat sangen vahvasti edustettuina. Tämä näkyi myös stadionilla sisällä, sillä virallisen vierassektion kaiteella roikkuivat Galatasarayn UltrAslanin ja UltrAslan - Avropan sekä Fenerbahcen GFB(=Genç Fenerbahçeliler= Nuoret Feneriläiset) ja GFB Europen banderollit. Henkilökohtaisesti tämä tuli yllätyksenä. Myönnän, etten seuraa maajoukkueiden kannatusta kovin tarkasti, mutta se, että kahden Istanbulin suuren banderollit mahtuvat samalle kaiteelle, tuli täysin puskista. Seurojen tai kaupunkien nimillä varustettuja Turkin lippuja ei näkynyt.
Hollantilaiset keskittyivät lähinnä rauhalliseen jutusteluun ja oluen ja muiden virvokkeiden nauttimiseen(mainittakoon myös, että naurahdusta ei vain voinut välttää, kun huomasi, että Arena Döner- ravintolan jonossa ei paljon muuta kuin Turkin värejä tunnustettu. Epäselväksi jäi tosin, olivatko hakemassa apetta vai antamassa vinkkejä sen valmistukseen), mutta turkkilaisilla oli isompia ja pienempiä ryhmiä isommassa tai pienemmässä karnevaalitunnelmassa. Etenkin "ei-asemanpuoleisen" päädyn takana, Ajax- kaupan ja -museon edustalla oli turkkilaisilla kova vauhti päällä ja pyrotekniikkaa ei kamalasti säästelty. Paikalla oli kohtalaisen vahva virkavaltapreesens, poliisien, palomiesten ja ambulanssihenkilökunnan(kai niille joku järkevämpikin termi on, ei oikein ajatus kulje nyt, mutta koitan saada kerrankin tekstin ulos aika pian tapahtuman jälkeen), mutta punavalkoisen karnevaalin annettiin jatkua, koska häiriöitä ei tapahtunut. Muutenkin tapahtumat stadionin ympäristöllä olivat yllättävänkin rauhallisia. Kun ylläolevissa kuvissa näkyvän paikan vallanneet turkkilaiset siirtyivät stadionin sisälle, päätimme mekin vaihtaa paikkaa ja pyrkiä oluelle. Ensimmäinen pubi löytyi Ajax-päädystä, mutta siellä puolesta litrasta veloitettiin viisi euroa, joka on niin pohjoismainen hinta, että päätettiin koittaa uudestaan muualta ja stadion toisesta päästä stadionia löytyikin sitten jo "nollakolmosia" Heinekenejä hiukan reiluun kahteen euroon.
Stadionille sisään mentäessä tehtiin juostenkustu turvallisuustarkistus. Oikeastaan olisi tehnyt mieli kysyä tarkastajalta, että tietääkö hän todella mitä minulla on mukana, kun viimeiset taskut jotka hän tarkisti sisälsivät mm. nuuskapurkin, mutta enpä viitsinyt vaivata.
Lippumme olivat siis ylikatsomon riville 25 eli vain muutamia rivejä piippuhyllyn alapuolella. Pitää kuitenkin antaa arvostusta stadionin suunnittelulle, sillä paikat olivat kuitenkin pelin seuraamisen kannalta erinomaiset ja koko kentän näki ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Itsehän sain viereeni koko sektion ainoan ääneenkannattamisesta kiinnostuneen hollantilaisen, joka paitsi tifoili toisinaan yksinään heittämällä paperisilppua, täräytti toisinaan ilmoille terävän "HOOL-LAND"- huudon. Aina silloin kun sitä vähiten odotti.
Eilen oli jokin Fifan Fair Play- päivä ja kummankin joukkueen kapteenit kävivät lukemassa äidinkielellään ääneen jonkin tekstin, jonka sanoma oli lähinnä, että vietetään kiva päivä kentällä ja sen ulkopuolella. Tämä, niinkuin aika moni muukin asia, kuten nurmen pinnassa käyneet hollantilaispelaajat, irrotti kohtalaiset vihellysvolyymit turkkilaiskannattajilta.
Kaiken kaikkiaan, vaikka katsomossa enemmän oranssia kuin punaista näkyikin, niin tunnelman luonti oli lähes täysin turkkilaisten vastuulla ja kyllähän he hyvin siitä huolen pitivätkin. En tiedä oliko "kotipäädyn" alakerrassa tunnelma parempi, mutta meidän paikoiltamme arvioiden, Turkilla oli kiistatta "kotimatsi vieraskentäl'". Mielenkiintoista olisi ollut nähdä, millaisen räjähdyksen, arviolta kaikkiaan 17500- päinen turkkilaisyleisö olisikaan saanut aikaan, jos vierasjoukkue olisi pallon maaliin saanut. Lähellä se oli jo ensimmäisellä minuutilla, mutta kotijoukkue sai selvitettyä tilanteen kulmapotkuksi, jonka puolustaminen ei sitten kiinnostanut ketään ja turkkilaispelaaja pääsi puskemaan vapaasti, maalinteossa kuitenkaan onnistumatta. Ottelun alku oli muutenkin todella vauhdikas. Turkin kulman jälkitilanteesta käynnistyi Hollannin nopea, mutta tulokseton vastahyökkäys, jonka torjuttuaan Turkki lähti vuorostaan iskemään vastaan ja saikin luotua noin kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen ottelun neljännen hyvän maalintekopaikan.
Kotiyleisö sai itsestään irti muuta kuin kansallislaulun mukana hyräilyä, vasta sen jälkeen, kun Robin van Persie oli puskenut Arjen Robbenin antaman kulmapotkun Turkin maalin takanurkkaan. Edellä mainitulla vierustoverillani oli vaikeuksia pysyä housuissaan. Kaverin toiminta oli muutenkin melko kiinnostavaa seurattavaa. Naurun pidettely ei ollut ihan helppoa, kun turkkilaishyökkääjän tuhrittua läpiajon kaveri intoutui matkimaan jonkin lapsuudesta tutu videopelin "Game over"-ääntä.
Toisen jakson puolivälin tienoilla UltrAslan taisi jo huomata, että Turkin maali on koko ajan epätodennäköisempi ja päätti tuikata muutaman soihdun tuleen, vaikka kentällä ei mikään erityisen kiimainen vaihe ollutkaan menossa. Kotiyleisö tervehti elettä voimakkain vihellyksin, joka ei johtanut mihinkään muuhun kuin siihen, että myös vieraspäädyn ylätasanteella syttyi muutama soihtu. Soihdut saivat palaa rauhassa loppuun ja poliisitkaan eivät tehneet mitään Suomesta tuttua syöksyä liekkien keskelle rikosta torjumaan. Jos kenttätapahtumista haluaa täyden selonteon, kannattaa etsiä jokin toinen tätä ottelua käsittelevä kirjoitus, mutta todettakoon että nähty ottelu vahvisti käsityksiäni siitä, että Wesley Sneijder on veemäinen vastustaja ja Robben ärsyttävä kiukuttelija.
Ottelun jälkeen juna-asemalle oli melkoinen tunku, mutta ehdimme kuitenkin 23.00 lähteneeseen junaan, jossa niin oranssia kuin punaista tunnustaneet mahtuivat sopuisasti samoihin vaunuihin, eivätkä turkkilaisetkaan olleet ollenkaan murheen murtamia vaan laulanta jatkui edelleen junassakin.
Yhteenvetona voisi todeta, että näin viihdettävän ottelun upealla ja helposti saavutettavalla stadionilla. Kotiyleisö oli odotettuakin vaisumpaa, mutta onneksi turkkilaiset puolestaan ylittivät odotukset, silloin kuin jaksoivat täydellä kapasiteetillä ääntä luoda.
Täältä tulee todennäköisesti ennen helmikuuta toinenkin reportaasi, mutta silloin kotijoukkueena on Ajax.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)