Belgia 6.12-9.12.2014

555 - the number of beast! Kenenkään muun mielestä mielestä viittä vaille kuusi ei voi olla hyvä aika lennonlähdölle. Tai millekään muullekaan. Kahden tunnin vaihto Riikassa ei myöskään ollut ihan unelmien täyttymys, vaikkakin tupakoitsijat saivatkin reppunsa täyteen pohjoisen Euroopan halvimpia savukkeita.

Brysseliin rantauduimme 11.35 ja sieltä matka jatkui autoilla kohti noin 40 kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevaa Antwerpenia, jossa retken ensimmäinen ottelu pelattaisiin.

Royal Antwerp - AFC Tubize, 6.12.2014, 20.00

Antwerpenissä ei montaa askelta tarvitse keskusta-alueella ottaa, että ymmärtää, että paikka ei ollut 200 vuotta sitten kalastajakylä. Nykyisellään Euroopan kolmanneksi suurin satama teki aikanaan Antwerpenistä merkittävän kauppapaikan. Eikä timanttien noutaminen Kongosta varsinaisesti haitannut kaupungin vaurautta. Tätä nykyä hieman yli 500 000 asukkaan kaupunki on Belgian toiseksi suurin kaupunki. Kaupungissa pidettiin 1920 Olympialaisten, joissa Turun poika Paavo Nurmi otti kolme ensimmäistä olympiakultaansa.

Kaupungin Grote Markt- aukion lähistöltä löytää vuonna 1565 valmistuneen kaupungintalon, merkittävän määrän pubeja ja ravintoita, sekä tähän aikaan vuodesta myös joulumarkkinat. Helposti saa muutaman tunnin matsin odottelua tapettua, vaikka ei menisi sisälle asti kirkkoihin ja museoihin. Sitä paitsi, jos ei mene jää enemmän aikaa nauttia Belgian sensaatiomaisista olutvalikoimista (tällä retkellä uusina tuttuvuuksina mm. vadelma-Hoegaarden, jonka juominen kahdessa kolmesta omasta lähibaaristani olisi hengenvaarallista, sekä vuonna 2014 maailman parhaaksi olueksi valitun Tongerlo-luostarioluen, 7-prosenttinen jouluspesiaali). Belgiassa ns. tavalliset pubit tarjoavat pääasiassa joku 0,25- tai 0,33- litran astioita, mikäli haluaa kotimaiseen tottumukseen paremmin sopivia puolikkaita tai pinttejä, kannattaa suunta ottaa irkkupubiin. Oma mieltymys kallistuu etenkin ulkomailla enemmän tuon pienemmän koon suuntaan, mutta kun isäntäseurueeseen kuului niin valtava mies, että hänellä tuo 0,25 ei riitä kuin kurkun kostuttamiseen, ei vaihtoehtona ollut muuta kuin Grote Marktin välittömästä läheisyydestä löytyvä The Irish Times. Täällä pintti lähes paikallista(Antwerpin provinssissa, Waarloosin kaupungissa pantavaa) pilsneriä, Maesia, kustansi 4,5 euroa, eli lähes kotimaisella tasolla liikuttiin. Kyseessä on Belgian kolmanneksi suosituin pilsneri, Leuvenista tulevan Stella Artois'n ja liegeläisen Jupilerin (jonka mukaan on muuten nimetty Belgian pääsarja sekä Hollannin toinen sarjataso) jälkeen.

Stadionille lähdimme siirtymään noin puolitoista tuntia ennen kick-offia. Siirtyminen suoritettiin samoilla autoilla kuin Brysselistä Antwerpeniin, Julkisilla liikkuvalle järkevin ratkaisu olisi ottaa Antwerpenin komealta keskusasemalta raitiovaunu numero 5, ja jäädä pois Deurnen pysäkillä.

Bosuilstadion valmistui vuonna 1923, ja on toiminut siitä saakka Royal Antwerpin kotikenttänä. Stadionin yleisökapasiteetti on vajaan 90 vuoden aikana vaihdellut melkoisesti, alkuperäisestä 38000:sta 60000:n kautta nykyiseen 16649:ään. Stadion toimi ennen Heyseliä Belgian maajoukkueen kotikenttänä ja siellä on pelattu mm. vuoden 1964 Cup-voittajien Cupin finaalin toinen osaottelu Sporting Lissabonin ja MTK Budapestin välillä sekä EM-kisojen välierä 1972, jossa Belgia hävisi myöhemmin kokooturnauksen voittaneelle Länsi-Saksalle. Viimeisin maaottelu stadionilla on vuonna 1988 pelattu ystävyysottelu Belgian ja Brasilian välillä.

Liput, tässä ottelussa varsin väljään pääkatsomoon maksoivat portilla 20 euroa kappale, ilmeisesti ennakkoon hankkimalla olisi voinut säästää muutaman euron. Mainittakoon, että tavanomaisesta
poiketen, Bosuilstadionilla kotijoukkueen kannattajat ovat pitkän sivun reunassa, eivätkä päädyssä. Päädyssä on sen sijaan oma karsinansa vieraskannattajille.

Vuonna 1880 perustettu kotijoukkue on ensimmäinen belgialainen seurajoukkue, josta muistuttaa seuran logoon hillitysti piilotettu ykkönen. 124-vuotiseen historiaan mahtuu mm. neljä Belgian mestaruutta ja kaksi Cupin voittoa. Jälkimmäinen Cup-voitto vuonna 1992 oikeutti paikkaan seuraavan kauden Cup-voittajien Cupissa, jossa  Royal Antwerp eteni aina finaaliin asti, jossa se hävisi Parmalle 3-1. Tämä onkin belgialaisjoukkueen viimeisin käynti eurocupin finaalissa. Viimeisimmät 10 vuotta ovat kuluneet Belgian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Mainittakoon tässä myös, että Royal Antwerpin avaus kokoonpanossa oli kaksi pelaajaa, jotka ovat kohdanneet Turun Palloseuran. Puolustaja Günther Vanaudenaerde edusti Westerlota kausina 2007-2012, ja pelasi Tepsiä vastaan kesällä 2011. Hyökkääjä William Owusu edusti niin ikään Westerlota tuona kautena lainasopimuksella, mutta edellisellä kaudella hän oli lainalla Cercle Bruggessa ja kohtasi Tepsin Eurooppa Liigassa jo kesällä 2010.

Vierasjoukkue sen sijaan perustettiin fuusiona vuonna 1990. 110 vuotta isäntäjoukkueen jälkeen perustetulle seuralle oli tarjolla järjestysnumero 9211. Joukkue kipusi kolmessatoista vuodessa kuudennelta sarjatasolta toiselle, jossa se on pelannut siitä lähtien, lukuunottamatta kaudella 2008-2009 tehtyä ranskalaista visiittiä pääsarjaan. Vastoin odotuksia vierasjoukkuekin oli saanut paikalle jonkin verran kannattajia. Yllätys oli siis lähinnä se, että muovinen AFC Tubize kiinnostaa ihmisiä, toisin kuin pohjoiset rajanaapurinsa, belgialaiset ovat verrattain aktiivisia vierasotteluihin matkustajia, sarjatasosta riippumatta. Hollannissa kun saattaa pääsarjatasollakin olla vierassektio tyhjillään.

Tähän otteluun joukkueet lähtivät sarjataulukossa peräkkäisiltä, 10.:ltä ja 11.:sta sijalta. Olen pitänyt vuodesta 2007 alkaen kirjaa paikan päällä näkemistäni otteluista, ja tämä oli siltä ajalta järjestysnumeroltaan 367. Joukossa on huomattavia määriä Naisten liigaa, Belgian ja Saksan neljättä sarjatasoa, Turun Piirin kutosta jne. mutta tämä ottelu ei kyllä kipua TOP360:een. Yleensä 0-0- ottelussakin tapahtuu sentään jotain, joka jäisi mieleen, tuomarin käsittämätön tuomio, läheltä piti-tilanne, punainen kortti, laukaus.. mutta tästä ottelusta ei jäänyt käteen oikeastaan muuta kuin edellä mainitun Owusun läpiajo, joka ei kuitenkaan ollut lähelläkään päättyä laukaukseen. Edes pääkatsomon takana vuolaasti virranneen Maesin (käteinen vaihdettiin lipukkeisiin, joita vastaan olutta oli tarjolla, 2e/2dl) avulla ei ottelusta tullut viihdyttävää.

Kirsikkana paskakakun päällä oli vielä se, että kotijoukkueen kannattajat alkavat olla kyllästyneitä seuran korpivaellukseen, toisella sarjatasolla, joka ei näytä päättyvän tänäkään vuonna. Joukkue oli ensimmäisellä 18 kierroksella jäänyt ilman tehtyä maalia seitsemän kertaa. Tästä kaikesta kiukustuneena paikalle saapunut kauden pienin yleisö, 2880 katsojaa, vietti hiljaista protestia, josta lipsuttiin vain viimeisen vartin aikana, jollain volyymitaso olikin sitä luokkaa, että pelin luokattomuus ei olisi varmaan tuntunut aivan niin pahalta, jos tunnelma olisi ollut sillä tasolla läpi ottelun.

Jeunesse Tamines - RFC Liège, 7.12.2014, 14.30

Retken toisena ja valitettavasti viimeisenä otteluna toimi väliotsikossa mainittu neljännen sarjatason ottelu. Perinteiseen tapaan O.M.+1 saapuivat noutamaan meidät hotellimme edestä, josta siirryimme kokoontumispaikalle. Poikkeuksellisesti Fast Side ei ollut järjestänyt tähän otteluun omaa linja-autoa, eikä myöskään kokoontunut Le Cercle Pubiin vaan matkustivat omilla henkilöautoilla ja kokoontuivat yhdessä vanhemman väen Leaders-ryhmän kanssa A Ma Campagne -pubiin. Jokin oli sentään perinteistä, nimittäin se, että Jupileria kannettiin jälleen eteen pyytämättä ja liikkeelle lähtö viivästyi, kun valtaosa osallistujista saapui paikalle vasta sovitun lähtöajan jälkeen.

Ottelupaikalle, noin 30 000 asukkaan Sambrevilleen, oli yhden pysähdyksen taktiikalla on 80 kilometrin ja tunnin matka. "Stadionin" parkki oli pieni ruohokenttä, jossa sai kulkea varovaisesti, mikäli halusi välttää jonkun eläimen ulosteiden päälle tallaamisen. Stadionin läheisyydessä oli tämän sarjatason ottelulle poikkeuksellisesti melkoinen poliisipreesens. Varautumiseen vaikutti se, että 127-vuotias, viisinkertainen Belgian mestari (Kolme 1890-luvulla, kaksi 1950-luvulla) RFC Liege on tällä tasolla poikkeuksellisen suuri seura, jonka laajasta kannattajakunnasta löytyy myös väkeä, joilla on melko laaja CV erinäisistä jalkapallon lieveilmiöistä. Lisäksi muutama tunti tämän ottelun päättymisen jälkeen oli noin 15 kilometrin päässä tapahtumapaikalta alkamassa Sporting Charleroin ja Standard Liègen välinen ottelu ja pitkin viikkoa oli kuiskittu, että ainakin edellä mainitun kohtaamisen kotijoukkueen edustajia olisi tulossa tervehtimään vanhaa ystävää. Minkäänlaista yhteenottoa ei kuitenkaan tapahtunut.

Kotijoukkue Jeunesse Tamines perustettiin vuonna 1943, jolla saa järjestysnumerokseen 3939. Ensimmäistä esiintymistä kansallisissa sarjaissa les Allous sai odottaa vuoteen 2001. Nyt käynnissä on 11. kausi kansallisissa sarjoissa, joissa se ei kuitenkaan koskaan ole noussut alinta tasoa ylemmäs, vaan seuran historian korkein sarjasijoitus on sijoittuminen kolmanneksi neljännellä sarjatasolla. Kuten yleensäkin RFCL:n vierasotteluissa, kotijoukkueen kannatus, jos sitä on, jää pahasti vieraiden
jalkoihin, sinipunaiset kun olivat tähänkin otteluun saapuneet noin 400-päisenä. Kotijoukkueen kannatusta ei kuulunut missään vaiheessa, mutta ennen ottelun alkua muutama mies "Ultras Taminoise"-huppareissa kävi ripustamassa stadionin  aitaan muutaman mustavalkoisen lipun.

Itse stadion (Stade Arthur Michaux), tai kuten liègeläiset sanoivat, kenttä, oli ehkä vähäisin rakennelma, jossa olen ulkomailla ottelua seurannut. Suomessa ei
taatusti tuon tason fasiliteeteistä kehdattaisi veloittaa kymmentä euroa sisäänpääsystä. Eikä varmaan normaalisti veloitetakaan, lippua ostaessa ostaja sai nimittäin käteensä sekä 2,5 että 7,5 euroa maksaneen lipun. Epäselväksi jäi, kumpi osa näistä oli RFCL-lisä. Katsomoon, jossa ei tosin ollut katsomoa, vain katos, päästäkseen piti kulkea kulkea vuodenajan ja sateen mutavelliksi muuttaman nurmikentän poikki. WC-tilakseen sai valita kaukana katsomosta sijainneen bajamajan, tai kats..katoksen takana olleen kaalimaan. Mutta niin mitätöntä kenttää ei belgiasta ole vielä löytynyt, etteikö siellä loistava olut virtaisi kilpailukykyiseen hintaan. Tässä tapauksessa kahden desin Primus maksoi 1,9 euroa. Jonkinlaista ruokaakin saattoi olla tarjolla - en ollut kiinnostunut.

Kyllä kotijoukkueellekin hieman sympatiaa
herui tämän kuvan myötä. 

Itse ottelu oli juuri sitä, mitä tällä tasolla kuuluukin olla, ja sitä mitä sarjataulukko ja kuntopuntari ennakoivat. Sarjaa (viime sunnuntain tulosten jälkeen viidellä pisteellä) johtavien vieraiden asenteesta ja vauhdista kun ottaisi 10 prosenttia pois, ja saisi niiden tilalle saman verran järkeä, niin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jäisi ainakin lauantain ottelun joukkeet rumasti jalkoihin. Vieraat loivat paikkoja jatkuvasti ja 37. minuutilla, kotijoukkueen odottaessa vihellystä puolustajansa saatua jonkinlaisen vamman, RFCL pääsi kahdella pelaajalla maalivahtia vastaan ja Moussa Diallo tarjoili RSJT-maalivahdin jalkojen välistä syötön Francois Henkelle, joka sai laukoa tyhjään maaliin ottelun ainoaksi jääneen osuman. Paikkoja ottelussa oli kummallakin joukkueelle jonkin verran, mutta jos kummankin joukkueen  joukkueen viimeistely olisi ollut hyvällä tasolla, olisivat vieraat voittaneet selvällä erolla.

RFCL-ryhmien lippuja maalin takana.
Anteeksi kuvanlaatu.

Tunnelma itse ottelussa oli alusta loppuun parempi mihin protestoiva Royal Antwerp pystyi, mutta ei
kuitenkaan saavuttanut täyttä potentiaalia missään vaiheessa, osoittain katsomon puutteen vuoksi ja siksi, että vieraskannattajat olivat levittäytyneet ympäri stadionia. Kaalimaan puoleisen katoksen alla Fast Side piti kuitenkin kelvollista meteliä läpi ottelun.

Forza Liegi, allez, allez, allez! Kuudes ottelu peräkkäin on päättynyt RFCL:n voittoon. Kapteeni toimii capona - muu joukkue ja kannattajat liittyvät lauluun.

Ilta jatkui puoliperinteiseen tapaan (aina se on suunnitelmana, mutta unohtuu tai muuten epäonnistuu säännöllisesti) Liegessä erinomaisessa balkanilaisravintolassa Vitez'ssä (Rue Puits en Sock 42) ravintolassa, josta matka jatkui loputtomien Jupilerien luo,

Maanantaille ei löytynyt järkevältä etäisyydeltä mitään otteluita, lähimmät olisivat olleet Nürnbergissä tai Lontoossa, joten päätimme viettää maanantaina ns. turistipäivän Liegessä. Itselleni tämä olikin ensimmäinen laatuaan, vaikka kaupungissa olenkin vieraillut puolen tusinaa kertaa. Ohjelmistossa oli lähinnä keskustan St. Lambert- ostoskeskus ja joulumarkkinat, ennen kuin jatkuva sade vei mielenkiinnon kaupungissa harhailusta kohti olutta. Paikallisen oppaamme saavuttua paikalle kävimme vielä toteamassa, että Liegen keskustassa RFCL-fanituotteet valikoimaansa ottaneen kaupan valikoima on myyty loppuun.  Loppuilta menikin sitten totutuissa merkeissä.

Kotiinpaluu tiistaina sujui kivuttomasti, huolimatta Brysselin ympäristön joukkoliikennelakosta ja välilaskukenttä Arlandan pommiuhasta. Turun lentokenttä osoitti jälleen ylivoimansa, sillä 35 minuuttia sen jälkeen, kun potkukoneen pyörät iskeytyvät kiitorataan, tyhjensin tavaroitani reiseführerin Mazdasta.

Alkavan vuoden kevään osalta retkikalenteri on vielä täysin auki, koulu- ja työkuviot saattavat sotkea niin pahasti, että seuraavaa reissua joudun odottamaan elokuulle asti..

Päätän kirjoituksen katsaukseen bongausvuodesta 2014.

Jalkapalloa tuli seurattua viidessä maassa. Kotimaassa ainoa uusi stadionbongaus oli Seinäjoen keskuskenttä, joka oli järjestysluvultaan 27. stadion Suomessa, jonne maksoin ottelulipustani. Ruotsiin kohdistui kaksi retkeä, joissa kummassakin ottelun kotijoukkueena toimi Hammarby IF. Ottelut pelattiin eri stadioneilla, jotka olivat minulle yhdeksäs ja 10. ruotsalainen stadion. Saksassa käynti ei poikinut kuin yhden, järjestysluvultaan seitsemännen stadionin, mutta RheinEnergieStadion Kölnissä on nyt nähty kahdesti, enkä pidä kolmatta visiittiä välipäivän ottelulla mahdottomuutena. Belgiaan suunnatut kaksi retkeä poikivat kolme uutta stadionia, joista viimeisin oli minulle numero 13. Uutena maana, yhdellä stadionilla, mukaan käytyihin maihin nousi Espanja.

Kaikkiaan vuoteen mahtui siis 21 stadionia, joista uusia oli 10. Määrään olen ihan tyytyväinen, vaikka onkin todettava, että pienellä onnella olisi ollut helppo saada muutama enemmän. Tämän otsikon retkeen olisi voinut saada kolmannen Saksan alasarjoista tai Hollannin Eerstestä. Keväinen Saksa+Belgia-kombo jäi hieman torsoksi, kun neljän ottelun retkeen mahtui vain kaksi uutta stadionia. Espanjassa taas kävi silmittömän huono tuuri, kun asemakaupungin lähiympäristössä pelatut 4 ottelua osuivat kaikki sunnuntaille. Kuten tuon retken raportissa mainitsinkin, niin viikkoa myöhemmin tehdyllä retkellä olisi otteluita kertynyt kolme.

Myös maatavoitteesta (kuusi/vuosi) jäätiin yhdellä, mutta toisaalta, taas vuodesta 2010 alkanut putki vuotuisesta uudesta maasta sai jatkoa (Belgia-Englanti-Hollanti-Ranska-Espanja). Tähän putkeen on jo ensi vuoden jatkumo suunnitteilla.

Hammarby IF - Jönköping Södra, 2.11.2014, 15.00

Päätin joskus alkuaikoina, että en Ruotsin-retkistä kirjoittaisi, mutta tällä kertaa ohjelmassa oli kuitenkin ennakkoon arvioituna jotain vähän parempaa kuin maaliskuinen AIK-Mjällby. Samalla tuli tarinankertojallenne Ruotsista stadionbongaus numero 10, joten kai pyöreitä voisi raportilla juhlistaa.

Tukholmaan matkustaminen on ainakin näin turkulaiselle aika helppoa. Valintatilanne on lähinnä se, että onko liian vanha laivalle tai liian varaton lentämään. Tässä tapauksessa tilanne oli jälkimmäinen, 244 euroa ei normaalisti ylitä sietokykyä edestakaisten lentojen hintana, mutta lentoajat olivat siinä määrin nihkeät, että edestakainen laivamatka verrattain sopuisaan 30 euron hintaan vei voiton.

"Päivä Tukholmassa"- risteilyillä Turusta on se nihkeä puoli, että paatti seisoo satamassa vain sen aikaa, että Tukholmaan jäävät matkustajat saadaan ulos ja Tukholmasta uudet sisään. Eli Tukholman aamuun on rantauduttava jo kauan ennen kuin kukko on kasvanut kiekumisikään, eli noin nelisen tuntia ennen ensimmäisten pubien (ja kauppojenkin) aukeamista. Tällä kertaa kuitenkin merenkäynti oli siinä määrin voimakasta, että satamaan päästiin noin tuntia aikataulua jäljessä, mutta kyllä siihen silti sarkaa jäi.

Viking Linella matkustaessa ja etenkin tälläisella retkellä, jolla on tarkoitus viettää käytännössä koko aika Södermalmilla, ei aamun tunteja ole oikein syytä tappaa muilla tavoin kuin kävelemällä noin 20 minuutin matka Tegelvikshamnista Medborgarplatsenille ja syödä Scandic Malmenissa hotelliaamiainen. Hintavahan se on, mutta sillä tsemppaa kuitenkin käytännössä iltaan asti, ja mieluummin aikaansa viettää sisällä, etenkin näin marraskuun alussa. Ja hinta-laatu-suhde on lähempänä maalia kuin Söderin hienostokahviloissa, joista sadalla kruunulla irtoaa sämpylä+mehu/kahvi.

Paitsi tällä kertaa, kun Scandic Malmen oli viimeistä luutakomeroa myöden täyteen buukattu, joten eivät suostuneet laskemaan aamiaissaliin muita kuin hotellin asukkaita. Mäkkäriratkaisu ei täyttänyt ihan täysin toiveita, mutta..no, ei uudestaan.

Aamu kului hitaasti Gröne Jägarenin avaamista odottaessa. Tekisi mieli sanoa, että hyvää kannatti odottaa. Mesta oli kuitenkin vartti avaamisen jälkeen niin täynnä, että toisen Falconin (0,4l, 24kr) saaminen tuntui kaukaiselta haaveelta. Joten päätimme koittaa onneamme toisaalla. Poistuessamme ravintolasta portsari ilmoitti jonottajille, että paikka en täynnä,  keksikää jokin muu paikka. Kello oli noin 11.35.

Siirtymän aikana osa porukasta piipahti Skrapan-ostoskeskuksen Intersportissa, ihmettelemässä Hammarby-tuotevalikoimaa (osa ostikin jotain). Kaupan puheensorina sai myös miettimään kummassa ottelussa mahtoi olla enemmän suomalaisia, lauantaisessa Cup-finaalissa vai tässä.

Kun löysimme lopun seurueen The Central Barista, osoittautui että 'jääkärin' jättäminen taakse oli fiksu liike. Kuuden kruunun lisämaksulla sai jonottamatta tuoppiin tulikin Spendrupsin lageria, joka on tähän asti kohtaamistani ruotsalaisoluista ehdoton suosikkini. Lisäksi täällä koko seitsemänhenkinen seurueemme mahtui istumaan. Tämäkin kuppila alkoi natista liitoksissaan hyvin nopeasti, kun Gröne Jägaren ovelta käännytetyt alkoivat etsiä itselleen loppusijoituspaikkaa. Tiskiä ei enää nähnyt vihreävalkoisen muurin takaa. Joten ei päätimme kokeilla,  josko hyvissä ajoin stadionin läheisyyteen siirtyminen olisi hyvä ratkaisu.

 Eipä se oikeastaan ollut. Rehellisiä pubeja ei ollut, hinnat kohosivat yli Suomen hintatason ja istumapaikkoja, jos niitä olisi ollut,  ei olisi saanut ottaa haltuunsa ilman ruuan tilaamista. Hyvältähän se kreikkalaisravintolan tarjonta näytti, mutta keppana vei mielenkiinnon.

Otetaan vaikka tähän väliin katsaus illan joukkueisiin ja areenaan.

Hammarby IF, muidenkin kuin kavereiden kesken Bajen, on kolmas Tukholman suurista (jalkapallo)seuroista. Jalkapallon osalla eteläisten kaupungin osien ylpeyden menestys on kuitenkin ollut merkittävästi vaatimattomampaa kuin kaupungin kahdella muulla seuralla. Pohjoinen kiistakapula, AIK, on sijoittunut Ruotsin mestaruussarjassa kärkikaksikkoon 25 kertaa ja voittanut 12 mestaruutta. Cup-finaaliinkin "Gnaget" on selviytynyt 16 kertaa ja poistunut kahdeksan kertaa voittajana. Itä-Tukholman porvariston Djurgården on voittanut 12 mestaruutta ja tullut toiseksi 13 kertaa. Cup-finaaleja vyöllä on kahdeksan, joista voitokkaita neljä. Marationtaulukkoa saa selata jonkun matkaa, ennen kuin vastaan tulee yhden mestaruuden, kolmen kakkossijan ja kolmen hävityn Cup-finaalin Hammarby IF. Vuoden 2001 mestaruus olikin joillekin Bajen-kannattajille merkillinen kokemus, sillä he olivat tottuneet olemaan ylpeitä siitä, että joukkuetta seurataan kaikkialle, vaikka koskaan ei ole mitään voitettu eikä varmaan voitetakaan.

Vaikka urheilullinen menestys onkin Bajenia karttanut, sillä ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta seuran kannatukseen. Päättyneellä kaudella Bajenin yleisökeskiarvo oli melko käsittämätön 20451. Koko maan suurin murskaavalla erolla, toiseksi suurimman yleisökeskiarvon kerännyt AIK, joka sijoittui pääsarjassa toiseksi, jäi yli 4000 katsojaa jälkeen. Tällä katsojakeskiarvolla olisi myyty kaikki Allsvenskan-stadionit Tukholman Friends Arenaa ja Mälmön Svedbank Arenaa lukuunottamatta loppuun. Todettakoon sekin, että Bajenin kauden heikoin yleisömäärä on suurempi kuin Allsvenskanin neljänneksi suurin yleisökeskiarvo (IFK Göteborg). Suomeen lippujen hankinta onnistuu vaivattomasti axs.com -nettimyymälästä, josta liput tulevat vuorokaudessa omaan sähköpostiin tulostettavaksi. Meidän lippumme katsomonosaan B329, olivat pitkän sivun yläkertaan "klackenia" vasta päätä, josta näki koko kentän hyvin ja siitä kiinnostuneet pystyivät seuraamaan kannattajatoimintaakin. Hinta oli noin 35 euroa/kpl.


Viime kesänä avattu Tele2 Arena, tai niinkuin se kansan suussa tunnetaan, Nya Söderstadion, vetää parhaimmillaan sisäänsä 33000 katsojaa. 2,7 miljardia kruunua maksanut monitoimiareena toimii tätä nykyä myös Djurgårdenin kotikenttänä, järjestely joka herättää raivoa molempien seurojen kannattajissa.

 Stadionille(, jolta muuten löytyy aivan uskomattoman miellyttävät penkit..) siirtyminen nähtiin aiheelliseksi noin tuntia ennen kick-offia, jolloin jo joutui noin satametrisen jonon päähän. Tämä kuitenkin veti todella nopeasti. Huomionarvoista on, että stadionilla ei missään vaiheessa suoritettu turvatarkastuksia vaan reppu selässä sai kulkea ilman kenenkään kiinnostumista.

Saattaa johtua Turussa perjantai-iltana aloitetusta voitelusta, mutta stadionilla kovaan hintaan (50kr) myyty Norrlands Guldin folköl, oli ensimmäinen folköl-kokemukseni, joka ei ollut kammottava. Näitä menikin sitten ottelun aikana enemmän kuin uskoisikaan..

35 minuuttia kick-offiin.

Katsomon puolella kävimme ensimmäistä kertaa noin puoli tuntia ennen pelin alkua, jolloin katsomossa oli vielä verrattain väljää, mutta Bajen Fansin "klacken", kerrosta alempana suoraan
paikkojamme vastapäätä, oli jo varsin piukassa. Samaten Ultra Boysin johtama seisomakatsomo päädyn alakerrassa täyttyi hyvää vauhtia.

Ja nopeasti oli koko stadion oli täynnä, lukuunottamatta muutamaa sataa vapaata seisomopaikkaa vieraskannattajien karsinassa. Mikäli se jollekulle oli vielä epäselvää, niin viimeistään sen jälkeen kun Bajenin legendaarinen Just i dag är jag stark- hymni  täräytettiin ilmoille 30000 ihmisen karaokena,  niin viimeinenkin ihminen Södermalmin saarella tiesi, että nyt on matsipäivä.

Vaikka hymnin aikana Ultra Boysin johtamassa päädyssä nähty overhead olikin kunnioitettavan kokoinen ei suunnittelussa ollut mielestäni osuttu ihan keskelle taulua. Mosaiikkikin on tasoa Porin Ässät.  Oletettavaa on, että noin kuukautta aikaisemmin tehty Ultra Boysin 15-vuotisjuhlakoreografia oli syönyt resursseja jonkin verran.



Itse ottelu pääsi alkamaan reilu viisi minuuttia ennakoitua myöhemmin, sillä tuomarin ensimmäinen vihellys toimi paitsi merkkinä pelaajille aloittaa ottelu, myös päädylle värjätä maisema punaiseksi pyrotekniikalla. Soihtujen määrää on täysin
toivotonta arvioida, mutta turvallisesti voinee veikata, että kolminumeroisiin meni.

Mitä kenttätapahtumiin tuli, niin sielläkin mentiin odotetulla kaavalla, vieraiden touhussa oli aika lailla pelailun maku, olihan nousuhaavet kariutuneet edellisellä kierroksella. Hammarbyn otteista sen sijaan oli alussa havaittavissa, että aika monen takaraivossa jyskytti ajatus siitä, kuinka valtavan pitkä matka kentältä on pukukoppiin, jos ottelun lopputulos on muu kuin se, jota 30 000 paikallaolijaa odottaa.

18. minuutilla Hammarbylle tarjottiin kohtalaista saumaa ottaa peli hallintaansa, kun SIF- maalivahti Anton Cajtoft teki jo toisen täysin holtittoman vastaantulon, ja tällä kertaa Hammarby-hyökkääjän tyrmääminen ei jäänyt tuomariltakaan huomaamatta. Punainen kortti, rangaistuspotku ja äärettömän pitkältä tuntunut odotus kun maali vieraat vaihtoivat maalivahtia. Kolme viime kautta Häckenissä penkillä istunut ja varmaankin peliajan perässä SIFiin siirtynyt Damir Mehic pääsi neljättä kertaa tällä kaudella kentälle. Ja ihan näyttävä sisääntulo se olikin - eihän se Bajen-legenda Kennedy Bakircioglün rankkari nyt mitään maailman luokkaa ollut, mutta kyllähän se hyvää kassarin itseluottamukselle tekee, kun ensimmäinen kosketus palloon on torjuttu rangaistuspotku. Lopulta Mehicillä ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia selvitä Hammarbyn vyörytyksestä. Kulmapotku- (18-1) ja laukaustilasto(22-9) antanevat jonkinlaisen kuvan siitä kumpi ottelua hallitsi. Toki on myönnettävä, että jos en olisi ollut paikalla neutraalina katsojana, vaan nousujuhlia odottavana bajarena, olisin varmasti oluthuikkien välissä toistellut päässäni että "ei tässä voi taas käydä näin".

Katsomoon palatessani en tätä olisi enää joutunut pohtimaan, sillä jo 48. minuutilla Kennedy teki sen mitä parhaiten osaa - laukoi niin täydellisen vapaapotkun, ettei maalivahtikaan nähnyt aiheelliseksi kuin seurata katseella pallon painumista ylänurkkaan. Tunnelma olutjonossa oli korkealla... Kun Kennedy 62. minuutilla osoitti vielä, että kyllä rankkaritkin uppoaa, niin viimeinen puoli tuntia oli enää lähinnä loppuvihellyksen odottelua. Lopulta, kun Linus Hallenius iski 93. minuutilla taululle 5-0 -lukemat, totesi tuomari että nyt on ottelu ratkennut, ja päästi kotiyleisön piinastaan.



Montaa sekuntia päätösvihellykseltä ei kulunut ennen kuin kenttä oli täynnä ihmisiä juhlimassa viisivuotisen Superettan-taipaleen päätöstä - kuka soihduttaen, kuka itsestään (keino)nurmella maaten kuvia ottaen. Myöhemmin kanssamme samassa metrossa stadionilta poistunut mies esitteli tyytyväisenä muistoksi tarttunutta kulmalippua. Kun myöhemmin katseli Södermalmilla käynnissä ollutta kansanjuhlaa, ei voinut kuin todeta, että kyllähän Hammarby ehdottomasti pääsarjaan kuuluu. Skål!