PSV Eindhoven - Heracles Almelo 3.11.2012 20.45

Lokakuussa tuli tekstin arvoisia tapahtumia aika laiskasti, kun maaottelutauko vei yhden viikonlopun ja Suomen-visiitti toisen, joten marraskuussa piti korjata vahinko ja heti kuun ensimmäisenä lauantaina otettiin juna alle ja suunnaksi Eindhoven, valokaupunki.

Tapahtumapaikan saavutimme perinteisen hintaisen ja mittaisen junamatkan jälkeen. Tällä kertaa meillä oli oppaana Jo. K:n keväällä tapaama M.M, joten ihan täysin ummikkoina ei kaupungissa tarvinnut kulkea. Opas pääsi kuitenkin aika vähällä, kun tehtävät rajoittuivat lähinnä rautatieaseman ja keskustan baarikadun välisten nähtävyyksien (joku keskivertoa massivisempi kirkko ja alueen suurin ostoskeskus) nimeämisiin. Kaupunkin katuja kulkiessa huomasi, että edellisellä viikolla kaupungissa vieraillut AIK ei varsinaisesti ollut säästellyt tarrojaan matkan varrella.

Kaupungin kauppavalikoima oli hyvin identtinen Utrechtin ja Arnhemin kanssa, joten niissäkään ei juuri aikaa saanut tapettua, joten ei-niin-kovin vastahakoisesti matsin alkua edeltävä luppoaika vietettiin Markt-aukion kuppiloissa. Ensimmäinen, De Vooruitgang, kostautui hintatasoltaan melko suomalaiseksi, kun puolen litran tuopista veloitettiin 5,30 euroa, mutta viereistä seuraavassa Queen-hotellin baarissa selvisi 0,3 litran oluesta 2,4 eurolla.


Noin kaksi tuntia ennen kick-offia lähdimme kävelemään kohti noin kilometrin päässä sijaitsevaa Philips Arenaa. Viimeisessä risteyksessä ennen stadionia sijaitsee pieni PSV:n kannattajabaari, joka oli sisustettu lattiasta kattoon PSV-rekvisiitalla, hämmentävimpänä yksityiskohtana kusilaarien yläpuolella ollut noin kahden neliömetrin valokuva noin 300-päisestä EHV-Hoolsista. Fletkusta muovimukista tarjoiltua Amstelia läikkyi merkittäviä määriä, kun televisioista ja pihalla screeniltä näytetyssä Ajax-Vitesse -ottelussa ratkaisijaksi nousi vähemmän yllättäen vieraiden Wilfried Bony. Ajaxin ja juutalaisten vastaisten chantit täyttivät tilan ja ihmiset olivat iloisia.

Elektroniikkajätti Philips perustettiin edellisvuosisadan lopulla Eindhovenissa ja ymmärtääkseni koko kaupunki syntyi käytännössä Philipsin ympärille. Illan ottelussa tämä näkyi muun muassa siinä että kotijoukkue perustettiin aikoinaan Philipsin työntekijöille, sen nimi on lyhenne sanoista Philips Sport Vereniging ja sen paitasponsorina on Philips. Ottelun näyttämönä toimi Philips Stadion, Philipsdorpin (Philips-kylä) kaupunginosassa.

Stadionille siirryimme noin puoli tuntia ennen ottelun alkua. Turvatarkastukset olivat jälleen lähinnä muodolliset ja maksuvälineenä toimivat 2,4 euron arvoiset pahvikolikot. Ticketboxin myymälästä ei saanut lippuja kotipäätyyn, en osaa sanoa onko kyseessä rajoitus jonka myötä päätyyn saa lippuja vain seuran jäsenyydellä, loppuun myynnistä ei oheisen kuvan perusteella varmaankaan ollut kyse.  joten päädyimme toiseksi halvimman kategorian paikoille XX-katsomonosaan 2. kerrokseen. Hintaa näillä oli 25 euroa kappale. Omilta paikoiltamme kentälle näki vielä ihan hyvin, mutta muutamaa riviä ylempänä olisivat varmasti kattorakenteet jo alkaneet häiritä.

Matkustaminen vierasotteluihin on Hollannissa ollut hämmentävän laiskaa, huomioiden useiden seurojen isot kotipäädyt ja lyhyet etäisyydet. Tällä kertaa en kuitenkaan osaa sanoa oliko Almelosta lähtenyt kukaan taittamaan noin 170 kilometrin matkaa Eindhoveniin. Ainoa mahdollinen sijainti vieraskatsomolle olisi ollut alakerran pitkällä sivulla kotipäädyn vieressä, johon en oikein jaksa uskoa.

Kotipäätykään ei esittänyt mitään erityistä tässä ottelussa. Mielenkiintoista oli tosin huomata, että yläkatsomossakin oli muutaman kymmenen hengen joukkioita, jotka osallistuivat alakerran huutoihin. M.M:n käsitys asiasta oli jonkinlainen protesti lippujen hintoja kohtaan, mutta ei osannut oikein kunnolla avata taustoja. Kovimmat desibelit saatiin ilmoille vähemmän yllättävästi maalien (joita ottelussa nähtiin neljä, kaikki kotijoukkueen toimesta) jälkeen, jolloin lähes koko 33000-päinen yleisö osallistui "Boeren! Boeren!"-huutoihin. Boer tarkoittaa maalaista, ja on kohtalaisen yleinen pilkkanimitys pienemmissä kaupungeissa asuville, mutta Eindhovenissa ollaan asiasta ylpeitä. Jokseenkin hämmentävää tämäkin oli, Eindhovenin metropolialueella kuitenkin asuu yli 700 000 asukasta.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli oikein hauska, vaikka tunnelmaa päädystä ei välittynyt nimeksikään meidän paikoillemme ja missasin jälleen yhden maalin olutta jonottaessani.

8.-11-11.2012 - Rhein-Ruhr+Wallonia, osa II

Koulusta oli viikko lomaa, joten ajattelin että nyt voisi piipahtaa jossain muulla kuin tässä jatkuvasti toistetun "noin tunnin junamatkan päässä". Viihdyin Dusseldorfissa keväällä enemmän kuin hyvin, joten päätin vilkaista lähiympäristön tarjonnan ja se osoittautui vähintäänkin kiehtovaksi. Tätä ohjelmaa sitten belgialaiselle kaverille esitellessäni, minulle esitettiin kysymys "Mikset jatkaisi siitä Liegeen vielä sunnuntaiksi" enkä osannut vastata tähän, joten ei muuta kuin kohti neljää kick-offia 65 tunnin sisällä. Lisäksi olen huomannut, että näistä teksteistä tulee aivan helvetin pitkiä jos käyn kenttätapahtumat läpi samalla aktiivisudella kuin tähän asti, eli jätän ne vähän pienempään arvoon, niistä löytyy varmaan ihan hyviä analyysejä muualta. Etenkin kun tästä neljä ottelua käsittelevästä kertomuksesta tuli melko mittava muutenkin.

Dusseldorf HBF näytteli taas tälläkin reissulla aika merkittävää roolia, joten hotellia valitessa etäisyys täältä oli oikeastaan ainoa mittari. Valinta osui tällä kertaa Hotel Ko:hon, noin 900 metrin päässä HBF:ltä. Ei kummoinen majoitus, mutta sängyssä oli patja ja suihkusta tuli kuumaa vettä, eli ajoi asiansa.

               Bayer Leverkusen - Rapid Wien, 8.11.2012, 21.05

Retken ensimmäisenä ottelu oli tarinankertojan ensiesiintyminen Eurocupien lohkovaiheen ottelussa.
Rekisteriröityminen Leverkusenin nettikauppaan ei onnistunut ja sähköpostiyhteyskin takkuili paikoin. Sain kuitenkin tiedon, että lippuja on vielä runsaasti jäljellä, eli turvallisin mielin voisin tulla paikalle ja ostaa lipun vasta stadionilta.

Ilman matsilippua matkustaneena jouduin siis ostamaan menomatkalle junalipun, josta veloitettiin 4,80 euroa. Totuttuun tapaan matsipäivänä ei kuitenkaan lipuntarkastajia näkynyt. Rapid Wienin värejä sen sijaan näkyi paljonkin, joka oli iloinen yllätys, sillä en ollut ollenkaan varma oliko Rapidin kannattajille langetettu matkustuskielto europeleihin, sillä viimeinen karsintaottelu ennen lohkovaihetta, PAOK Thessalonikin vieraana päättyi melko verisiin reippailuihin.

Tämä oli ilmeisesti huomioitu myös Leverkusenissa. Saavuin kaupunkiin noin kolme ja puoli tuntia ennen kick-offia ja jo tähän aikaan rautatieaseman edustalla päivysti noin 15 poliisipartiota. Stadionikin oli helppo löytää, kun seurasi vaan poliisiautoilla reunustettua polkua. Koitin laskea tapahtumaan varattuja autoja, mutta sekosin laskuissa jossain 35 nurkilla.

En tiedä olinko sitten liian ajoissa liikkeellä, mutta en stadionilta avointa lipunmyyntipistettä löytänyt. Paikalle osui kuitenkin Rapid -kannattaja, joka ymmärsi nopeasti miksi tähystän pimeään lipunmyyntihuoneeseen ja kauppasi minulle ylimääräisen lippunsa 32 eurolla pitkälle sivulle.

Tässä vaiheessa Kick-offiin oli vielä lähes kolme tuntia, joten päätin lähteä tutkimaan josko stadionin lähistöltä löytyisi jokin keidas janoiselle.

Noin puolen kilometrin päästä, Karl Marx Strasselta löytyikin sitten Stadioneck- niminen kuppila, jonka pihalla Ultras Leverkusen kauppasi omia tuotteitaan. Itse ostin pienen nivaskan tarroja kahden euron hintaan. Sisällä kuppilassa soi reipas mahdollisesti Leverkusen-henkinen punkki. Telkkarissa pyöri ilmeisesti jokin Saksan alasarjaottelu, mutta juuri ketään ei näyttänyt sekään kiinnostavan. Ensimmäistä 0,4 litran ja kahden euron tuoppiani jonottaessa tuli paikallinen esittämään lyhyen ja ytimekkään kysymyksen "Vienna?" Saatuan selville että hän haastattelee suomalaisturistia, mielenkiinto laantui ja kaveri siirtyi pitämään päivystystään ravintolan ovelle esittämään saman kysymyksen kaikille muuta kuin punamustaa väriyhdistelmää tunnustaneille.

Olin sopinut lipun minulle myyneen kaverin kanssa, että tavataan pääsisäänkäynnillä puolitoista tuntia ennen matsin alkua ja mennään yhtä aikaa sisälle, siltä varalta että lipussa oleva ostajan nimi tarkistetaan. Nimeä ei tarkastettu ja turvatarkastuskin oli paketissa kun otin pipon pois päästä.

80 vuotta sitten Ulrich-Haberland-Stadion -nimellä avattuun, vuonna 2009 nykyiseen 30210- paikkaiseen muotoonsa remontoitu BayArena on sisätiloiltaan varsin moderni "all-seater", mutta taukotiloissa ollaan sään armoilla. Tarjoilu oli perinteisen saksalaista ja ostokset olisi tullut suorittaa Arena-kortilla. Neljänumeroisella pääluvulla liikkunut janoinen vierasedustus sekä huhu siitä, että
kortti kustantaa kymmenen euroa vähän rajoittivat omaa mielenkiintoa. Myöhemmin toki selvisi että tuo 10 euroa oli vain "vuokra" jonka olisi matsin jälkeen saanut takaisin kortin palauttamalla. Toisaalta jokseenkin poikkeuksellisesti olutta ei edes sen enempää tehnyt mielikään. Olin aamulla lähtenyt liikkeelle 9.08 junalla ja minun unirytmilläni se tarkoitti käytännössä all-nighteria. Tämä ja täysi vierassektio, joka oli niin vokaalisesti kuin visuaalisesti upein jota olen tähän todistanut, saivat minut jättämään maltaan nauttimisen retken myöhempiin ajankohtiin.

Katsomon puolella piipahdin ensimmäistä kertaa noin tunti ennen kick-offia. Sangen väljää oli vielä joka puolella - paitsi stadionin itäisessä kulmauksessa sijaitseva vieraskatsomo oli jo aivan täynnä. Lisäksi kaikki itävaltalaiset eivät olleet mahtuneet tähän arviolta 1500 ihmistä vetävään aitaukseen, joten vielä hyvän matkaa pitkää sivuakin niiin ylä- kuin alakerrasta tunnusti vihreävalkoista. En varmaan kamalasti valehtele, kuin veikkaan vierasedustuksen olleen noin 2000-2500 henkeä. Tietysti oma sijoittumiseni katsomossa, eli pitkällä sivulla siinä osassa, jossa oli näitä viralliseen vieraskatsomoon mahtumattomia Rapid-kannattajia vaikutti omaan matsikokemukseeni, mutta turvallisin mielin voi sanoa, että Rapid vei katsomossa saksalaisia isäntiään niin pääluvussa, volyymissa kuin visuaalisessa näyttävyydessäkin. Toisaalta näin sen pitikin päässäni luomieni ennakko-odotusten mukaan mennäkin, vaikka Rapid oli niihinkin nähden positiivinen yllätys.

Vierassektio noin 40 minuuttia ennen ottelun alkua. 

Pelaajaesittelyt. Taustalla kotipääty -
viisi minuuttia ennen ottelun alkua.

Myös kentällä mentiin aika lailla odotusten mukaisesti. Ensimmäisistä kolmesta lohkovaiheen ottelusta Leverkusen oli napsinut vierasvoitot Rosenborgista (0-1) ja Rapidista (0-4) ja pelannut kotonaan tasan Metalistin kanssa (0-0) kun taas loukkaantumisten runtelema (mm. Markus Heikkinen oli kokonaan poissa kokoonpanosta) Rapid oli hävinnyt kotonaan Rosenborgille (1-2) ja vieraissa Metalistille (2-0), joten 3-0 -loppunumeroita ei voida pitää järin yllätyksellisinä. Rapidin kannattajille kyllä pisteet siitäkin, että vaikka omien esitys ei antanut juurikaan merkkejä siitä, että taukotilanne (1-0) muuttuisi toisella jaksolla yhtään suotuisammaksi, laulu jatkui puoliajankin taukoamatta eikä Ultras Tornadosin lippukaan lakannut liehumasta missään vaiheessa.

Sami.

Toisen jakson alussa nähty André Schrüllen iskemä 2-0-maali ei muuttanut  mitään katsomon puolella. Vieraat eivät hyytyneet eivätkä isännät syttyneet, edes Sie sind scheiss Leverkusen- tai itävaltaisten vieraskatsomossa ottelua seuranneiden saksalaisystäviensä kanssa aloittamat Hannover- laulut eivät saaneet aikaan muuta reaktiota kuin kääntyneitä päitä huvittunein ilmein. Viimeinen noin puoli tuntia olikin sitten lähinnä loppuvihellyksen odottelua, eikä 3-0-maalikaan herättänyt kotiyleisöä mihinkään poikkeukselliseen ilonpitoon eikä saanut käynnissä ollutta Rapid-laulua katkeamaan.

Matsin jälkeen rautatieasemalle löysi helposti seuraamalla väkijoukkoa. Mikä sitten johti luonnollisesti siihen, että juniin oli tunkua siinä  määrin, että jätin suosiolla ensimmäisen Düsseliin menevän junan välistä ja lähdin etsimään ravitsemusliikettä, josta saisi vuorokauden ensimmäiset kiinteät ruuat. Noin 100 metrin päästä löytyikin asiansa ajanut toimipiste, josta tarttua perinteisen hintainen (3,50€) ja tavallisen makuinen döner. Tavallisen makuinen siis Saksan mittapuulla, Suomen skenessä tuo murtautuisi viiden kärkeen, mutta Mönchengladbachin kaltaisia tanhuja suussa ei vietetty.

Asemalle, joka tosin muistutti enemmän ratikkapysäkkiä kuin rautatieasemaa, päästyäni oli junan saapumiseen vielä noin vartin verran. Pahaksi onneksi paluun D'dorfiin tapahtui jollain helvetin taajamajunalla, joka pysähtyi muistaakseni jokaisella kaupungin kahdeksasta asemasta.

Etäisyys huomioiden typerän pitkäkestoisen junamatkan jälkeen ja noin 36 tuntia samoilla silmillä tsemppaamisen jälkeen ei yö hirveästi houkutellut, joten lähdin suorinta tietä hotellille nukkumaan, retkihän oli vasta alkanut.


              1. FC Köln - MSV Duisburg, 9.11.2012, 19.00

Reissun toiseen päivään lähdin stadionbongausreissulle poikkeuksellisesti ihan oikeat yöunet nukkuneena. Hotellin aamiainen ei tarjonnut mitään kovin mykistävää, mutta kolmen euron dönerien maassa tuo menee uhka/mahdollisuus-akselilla ihan eri paikkaan kuin monessa muussa maassa.

Matsilippuni odotti stadionin lipunmyynnissä, joten jälleen oli pakko lunastaa automaatista junalippu. Hintaa siirtymiselle tuli 10,40 euroa. Halusin viettää kaupungissa hieman enemmän aikaa kuin vain stadionille matkaamisen ja paluun, joten lähdin jo 13.40 junalla kohti Kölniä.

Ottaen huomioon, että kyseessä on vain noin puolen tunnin etappi, saattoi kolme Beck's -tölkkiä olla aavistuksen kunnianhimoinen eväs tälle taipaleelle. Ne myös aiheuttivat lisäksi tilanteen, jossa lähimmän vessan löytäminen nousi prioriteettilistalla kärjen tuntumaan. Onneksi rautatieasemalta ei tarvinnut kävellä kuin noin 100 metriä, ennen kuin panimoravintola Gaffel am Dom löytyi. "Ojasta allikkoon" -tyyppinen tilanne tästäkin syntyi, kun heti kun pääsin ravintolaan sisälle, ohjasi sensaatiomaisen upeilla viiksillä varustettu vanhempi herrasmies minut pöytään ja asetti eteeni (onneksi vain) kahden desin tuopin jotakin talon omaa olutta. Onneksi oli peruslageria, jotka sai tuhottua puolella toista huikalla.

Turistikuvaamisen sietämätön vaikeus.

Tämän jälkeen liityin läheisellä aukiolla noin tuhannen muun seuraan, kaivoin Samsungin taskusta ja
koitin saada Kölner Domin koko tornin mahtumaan kuvaan, nihkeällä menestyksellä. Sitten otin oletetun suunnan kohti Neumarktia, josta tiesin ratikoiden stadionille menevän. Kovin montaa sataa metriä tästä noin puolen toista kilometrin etapista en jaksanut kävellä ilman pitstopia. Tällä kertaa ravintola totteli nimeä Fruh am Dom ja kohtasin ensi kertaa elämässäni sellaista olutkulttuuria, josta isot pojat ovat kertoneet. Sisään astuessani baarimikko kysyi että tulinko syömään vai juomaan ja vastauksen saatuaan ohjasi pöytään istumaan ja muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin edessäni oli huurteinen annos erinomaista olutta, lasinalusella johon palvelijani teki mattoveitsellä viillon. Saatuani ensimmäisen juotua, ei tyhjä tuoppi ehtinyt masentaa pöytää kuin hetken, ennen kuin samainen herrasmies palasi täyden tuopin kanssa ja lisäsi uuden viillon aluseen. Kaksi viiltoa myöhemmin poistuin aurinkoisen Kölnin kaduille hyvin tyytyväisenä. Seppo Räty teki jotain väärin.

Neumarktin löytäminen ei lopulta ollut merkittävä haaste, oikeastaan joka risteyksessä rautatieasemalta alkaen oli tieviittoja, jotka kertoivat mihin suuntaan mennä. Stadionille päästäkseen tuli siis käyttää punaisen linjan raitiovaunua numero 1. Neumarkt sijaitsee melko tarkalleen tuon linjan puoli välissä, joten ei ollut temppu ei mikään valita väärää suuntaa. Ongelma tosin ei ollut järin suuri. Heumarktin pysäkillä pois, katsetta ei tarvinnut edes tarkentaa, että löysi pienen mutta laadukkaan kebab-ravintolan. Neljä euroa myöhemmin harkitsin Seppo Rädyn puhelinnumeron etsimistä. Stadionille vievässä raitiovaunussa en kohdannut lipuntarkastajaa. Hyvä homma, sillä matsilippuni, (S11, rivi 17, paikka 6) odotti vielä stadionin lipunmyynnissä.


1. FC Köln pelasi aikoinaan kotiottelunsa Müngersdorfer Stadionilla, jonka yleisökapasiteetti 80000 teki siitä Saksan suurimman. 1974 Saksan isännöidessä jalkapallon MM-kisoja, oli tuo 1920-luvulla rakennettu stadion jo aikansa elänyt, joten Kölniin suunniteltiin uutta, ajan mukaista stadionia, joka jäi kuitenkin suurten kustannusten takia rakentamatta ja täten MM-kisat Kölnin osalta isännöimättä. Kun Saksa vuonna 2006 toimi jälleen MM-kisaisäntänä, ei Kölnissä enää jätetty mitään sattuman varaan, vaan vuonna 2003 valmistui uusi, 51000-paikkainen juoksuradaton stadion, jonka Kansainvälinen Olympiakomitea on sittemmin palkinnut yhtenä maailman parhaista urheilun tapahtumapaikoista.


 Ostosten teko tälläkin stadionilla oli suoritettava "stadionkortilla", panttina toiminut kaksi euroa tosin oli helpompi hyväksyä kuin BayArenan kymppi. Ensi töikseni kävin siis lunastamassa tuollaisen stadionkortin, ja sen jälkeen luonnollisesti läksin hankkimaan olutta. Pieni olut maksoi 2,2 euroa, mutta näitä oli myynnissä vain, mikäli osti myös bratwurstin. Muussa tapauksessa oli 'tyytyminen' 3,90 euroa maksaneeseen isoon olueen.

Suomessa erinäisiä asioita keräävät tutut olivat antaneet ohjeistuksen hankkia heille keräämäänsä tuotetta jokaisesta kohteesta, jossa vierailen. Pinssien kerääjän kokoelma karttui, mutta tarrojen kerääjä jäi ilman, sillä Kölnin ultrien tarroja noin 50x50x50 -laatikosta kaupitellut nuori mies myi koko varastonsa, ennen kuin itse pääsin asiointivuoroon.

Kun viimein kapusin omalle paikalleni, ymmärsi kyllä hyvin, miksi KOK on stadionin palkinnut. Oma paikkani oli tosiaan stadionin päädyn  toisessa kerroksessa, rivillä 17, mutta silti ottelun seuraaminen sujui ehdottoman esteettömästi, ellei huomioida sitä, että loppua kohden humalatilani alkoi kohota sangen navakaksi.

Joukkueiden saapuessa lämmittelemään, läväytti DJ eetteriin Faithlessin Insomnian. Surullista kyllä, kappalevalinta kuvasti hyvin huonosti luvassa olevaa ottelua. Kyllähän 0-0- tasapeliinkin voidaan päätyä viihdyttävien ja jännittävien vaiheiden jälkeen, mutta tällä kertaa minä ja noin 40000 muuta emme olleet niin onnekkaita. Olkoonkin, että olin lähes varma, että 21. minuutilla tullutta MSV-toppari Branimir Bajicin punaista korttia seurannut Kölnin momentum johtaisi maaliin ennen taukoa, mutta kun ei niin ei.

Joukkueiden palatessa kentälle aloittaakseen ottelun, tapahtui stadionilla se, mitä kuuluukin. Ainakin kotipäädyssä ja pitkillä sivuilla niin pitkälle kuin minä erotin, kaikki nousivat seisomaan, nostivat huivinsa päänsä ylle ja yhtyivät kovaäänisistä soitettuun 1. FC Kölnin seurahymniin. Kauittimista soineen version päättyminen ja ottelun alkaminen ei aiheuttanut toimiin muutosta, vaan hymniä jatkettiin vielä neljännellä peliminuutillakin. Ikäväkseni onnistuin huivimerta kuvatessani pudottamaan puhelimeni, joka suoritti muutaman voltin suorin vartaloin kerien, mutta epäonnistui ottamaan hypyn alas ja päätyi neljässä osassa pitkin S11:sta. Palasia metsästäessäni missasin siis tifot niin vierassektorissa minulle yllättävän runsaslukuisina mylvineiltä Seeproilta, kuin kotipäädyltäkin. Kotipäädyssä oli overhead, päädyn koko huomioiden sangen vaatimaton, sekä ilmapalloja, vieraat paiskoivat kreppirullia seuransa väreissä.

Surkea kuva, mutta päädyssä siis vieras-
kannattajat. 

Olen ymmärtänyt, että Duisburg olisi Düsseldorfin ympäristössä sama kuin Raisio tai Paimio Turun seudulla, eli ei mikään, joten jotenkin siitä vedin suoraan johtopäätöksen, ettei paikallinen MSV:kaan nauttisi kovin suurta kannatusta.Kovin väärässä kuitenkin olin ja on todettava Seeprojen nauttineen selvästi paremmasta kannatuksesta, kuin Bayer Leverkusen (joka tosin taitaa kannatusmielessä olla se
tämän alueen kyläseura) eilisessä kotiottelussaan. Vieraat saivat jopa kuuluisahkon "Cologne, Cologne, die scheisse von Dom!"-laulunsa kuulumaan selvänä toiseen päätyyn asti, jonka yläkerta minulle yllättäen reagoi tähän stading ovationilla ja taputuksilla.

Kotipäätykin lunasti odotukset, joten tunnelma kyllä pelasti paljon viemällä huomiota siitä, että kentällä ei todellakaan ollut käynnissä mikään suuri urheilujuhla. Seuransa nopeaa paluuta pääsarjaan toivova kotiyleisö alkoi turhautua, kun pelikello eteni tasaisen tappavasti kohti täyttä aikaa, eikä kotijoukkue tuntunut saavan millään kunnon hyökkäyksiä aikaan. Jokainen syöttö taaksepäin palkittiinkin voimakkailla vislauksilla. Loppujen lopuksi kölniläiset joutuivat pettymään, niin tämän ottelun, kuin myöhemmin koko kauden suhteen. Pahiten tasapelistä mielensä pahoittaneet pyrkivät ottelun jälkeen purkamaan tuntojaan busseilleen pyrkineiden vieraskannattajien kanssa, mutta tämäkään ei kehkeytynyt muutamaa iskunvaihtoa suuremmaksi spektaakkeliksi ennen poliisin väliin tuloa.

Raitiovaunun tuotua tarinankertojanne takaisin Neumarktille, lähdin kävelemään kohti rautatieasemaa, epäonnistuin Domin kuvaamisessa myös iltavalaistuksessa ja siirryin HBF:lle odottelemaan kyytiä takaisin D'dorfiin. Samalla laiturilla näkyi paljon ihmisiä niin MSV:in kuin 1. FC:in kaulahuiveissa sulassa sovussa. Eipä tässä tosin tainnut mitään ihan valtavaa derbylatausta kuitenkaan olla.

D'dorfiin päästyäni, nopean hotellilla piipahtamisen jälkeen otin suunnan kohti Altstadtia, joka tunnetaan myös maailman pisimpänä baarina. Tällä noin puolen neliökilometrin alueella voi valita itselleen mieluisan vaihtoehdon yli 300 pubin, baarin tai yökerhon valikoimasta. Ensimmäisenä Sambat kuljettivat minut Kneipe- nimiseen kuppilaan, jossa viihdyin heti erinomaisesti. Hiukan Martissa sijaitsevaa kaksiotani pienemmessä baarissa paloi tupakka iloisesti, stereoissa soi 80-luvun hyvä Bon Jovi ja pieni (0,25l) Frankenheim irtosi 1,7 eurolla. Kaikki oli vähintäänkin auvoisasti, kunnes paikalle tuli puolenkymmentä korkeaäänistä paikallisen nuorison edustajaa, jotka tilasivat shotteja joista tunnistin kaikki sateenkaaren värit. Tilanteen olisi ehkä voinut hyväksyä, mutta sitten kun näiden shottien kumoamista alettiin ikuistaa salamavalojen välkkeessä, oli tunnelma peruuttamattomasti pilattu.

Seuraavaksi koitin onneani Stonessa, ja huomasin saman tien sen kääntyneen. Sisään astuessani portsari antoi minulle jonkinlaisen ruudutetun kortin käteen ja kehoitti olemaan hukkaamatta tätä. Ilmoitin ymmärtäneeni ohjeen, mutten kortin käyttötarkoitusta. Kävi ilmi, että jonojen pitämiseksi kurissa baarimikko merkkaa korttiin mitä olet juonut ja poistuessa kyseinen kortti palautetaan kassalle, jossa maksetaan koko illan juomat kerralla. Ison oluen tilaamalla korttiin ilmeistyi kaksi rastia, kuvaamaan kahta kulutettua euroa, jos sekoitti vodkaa mehuun, rasteja tuli neljä. Kuin DJ löi Lykke Lin I Follow Riversin ja Black Sabbathin Paranoidin perään Foo Fightersin Walkin, saatoin Dave Grohlin päästessä kertosäkeen "I think I found my place"-lainiin todeta, että niin minäkin.

Fortuna Düsseldorf - TSG 1899 Hoffenheim, 10.11.2012, 16.30

Retken viimeinen Saksassa pelattu ottelu potkittiin siis asemakaupungissani Düsseldorfissa. Avasin päivän dönerillä, johon ei näköjään vaan voi kyllästyä. Viimeisen 60 tunnin aikana kun ruokalistalla ei eilisen aamiaispaahtoleivän ja pakollisen currywurstin lisäksi ole ollut mitään muuta kuin döneriä, mutta edelleen tätä painoi ääntä kohti samalla kiihkolla. Seuraavaksi vein matkatavarani säilöön rautatieaseman lokeroihin (2€/vuorokausi) ja aloin etsiä turisti-infoa, jossa lippuni oli odottamassa. Muutaman ohjeiden kysymisen jälkeen toimisto löytyi Immermannstrasselta, HBF:n välittömästä läheisyydestä. Mainittakoon, että täällä oli lippuja tarjolla enemmänkin ja otti aikansa saada virkailija ymmärtämään, että olen lunastamassa jo ennakkoon maksamaan lippua.

Stadionille pääsi metroilla U78 ja U79. Siellä jo vierailleet tietävät, että D'dorf Hauptbahnhof ei ole ihan vaatimaton kompleksi, joten en jaksanut edes yrittää etsiä oikeaa laituria, vaan tyydyin seuraamaan punavalkoista ihmisjoukkoa. Matkaa HBF:ltä Esprit Arenalle oli 20 minuuttia, jalkaisin taivalta olisi reilu seitsemän kilometriä asemalta.

Esprit Arena on kyllä betonisista museostadioneista pitävään silmään todella irvokas. Ulkoasu muistuttaa IKEA-myymälää ja sisätilat messukeskusta. Todellinen modernin stadionin irvikuva. Makkarakauppiaillakin taisi olla yllään jonkun paikallisen Sibyllan pikeepaidat. En ostanut edes ottelun jälkeen, jolloin alkoi olla jo nälkäkin.  Tämän retken osalta poikkeuksellisesti, stadionilla sai maksaa ostoksensa käteisellä. Poikkeuksellisen jykevästä muovituopista tarjoiltu paikallisen, vuonna 1873 perustetun panimon Frankenheim Alt, oli hieman normaalia matsilageria tummempaa, mutta erinomaisen makuista. Puolen litran tuopin hinta hätyytti neljän euron kipurajaa, sitä kuitenkiin saavuttamatta.Katsomoiden osalta Esprit Arena sen sijaan vastasi odotuksiin. Kohtalaisen jyrkät katsomot, jotka seisomalohkojen (kotipäädyn alakerta+vierasnurkkaus) osalta edustivat ihannoimaani betoni+rautakaide-arkkitehtuuria. Paikalle saavuin taas todella hyvissä ajoin, jo ennen kuin joukkueet saapuivat alkuverryttelyihin ja ilokseni huomasin, että myös DJ oli saapunut ajoissa paikalle ja piti tunnelmaa yllä soittamalla mm. 80-luvun Metallicaa ja Cock Sparreria.

Fortunan kannattajapäädyn kaiteet alkoivat noin puoli tuntia ennen kick-offia täyttyä erinäisistä banderolleista, joita oli arviolta 200 erilaista, Bukkake Club Fortuna ehdottomasti hämmentävimpänä. Omat paikkani olivat Fortunan päätyä vastapäätä, ja viereissä nurkkauksessa alkoi myös näkyä liikehdintää vieraskannattajien saapuessa.

Kotipäädyn tunnelma ei missään vaiheessa noussut ainakaan niin korkeaksi, että se oli kunnolla välittynyt toiseen päätyyn, paitsi jo neljännellä minuutilla syntyneen johtomaalin jälkeen sekä tietysti silloin, kun kotipääty huudatti muita katsomonosia huutamalla itse Fortuna, johon muu yleisö vastasi kaupunginnimellä. Muuten pääty oli kyllä visuaalisesti hieno lippujen liehuessa läpi ottelun.

Saattaa johtua siitäkin, että viimeksi kun näin Hoffenheimin kannattajat, olin sijoittunut kutakuinkin niin kauas heistä heistä kuin stadion vain antoi myöden, ja toiseksi noin kaksi metriä alapuolellani paukkui Borussia Mönchengladbachin päädyn päärumpu, mutta Hoffenheim-kannattajat esiintyivät tällä kertaa edukseen ja espanjalaiskärki Joselun tasoitettua pelin 39, minuutilla, irtosi noin 300-päisestä vierassektiosta todella kiitettävät volyymit.

Varsin viihdyttävää ensimmäistä puoliaikaa seurasi varsin tylsä toinen jakso, jonka aikana ei tapahtunut oikeastaan mitään huomion herättänyttä. Joukkueet päätyivät pistejakoon, ja näin kaksi vuotta jälkikäteen voidaan todeta, että kaksi lisäpistettä tästä ottelusta kotijoukkueelle olisi nostanut joukkueen suoran putoajan paikalta ja suora putoaja olisikin ollut Hoffenheim, joka säilytti sarjapaikkansa voittamalla Kaiserlauternin karsinnoissa.

Ottelun jälkeen oli paniikki hiipimässä puseroon. Ottelun päättymisen ja junani lähdn välissä oli noin puolitoista tuntia, jonka olin ajatellut riittävän mainiosti. se mikä minulta jäi huomioimatta oli se, että samoihin raitiovaunuihin halusi varsin moni paikalla olleista n. 41000 ihmisestä. Jonot eivät aluksi tuntuneet liikkuvan ollenkaan, mutta lopulta suma purkautui yllättävänkin nopeasti ja ehdin hyvin minut Kölniin kyydineeseen junaan. Kölnissä vaihdoin kohti Pariisia matkanneeseen junaan, joka olikin sitten ehkä pramein kulkuneuvo, jossa olen ikinä ollut kyydissä. Liegen rautatieasemalla oli jo kyyti odottamassa, joka kuljetti minut joihinkin todella hämmentäviin kekkereihin Wallonian maaseudulla sijaitsevaan mökkiin, joka kelpaisi minkä tahansa kauhuelokuvan kulissiksi. Tapahtumat täällä eivät varsinaisesti liity tämän blogin aiheisiin, joten siirrytään eteenpäin.

                    RRC Hamoir - RFC Liege, 11.11.2012, 15.30

Torstaista lauantaihin ohjelmassa oli kolme ottelua, joissa kentällä kävi mm, Saksan, Turkin, Chilen, Japanin, Yhdysvaltojen ja Australian maajoukkuepelaajia ja katsomoissa oli yhteensä noin 100 000 ihmistä. Sunnuntaina oli edessä sitten jalkapallon toinen puoli - Belgian neljännen sarjatason ottelu, jossa kentällä käyneet pelaaajat tulevat tuskin tienaamaan yhteensä elämissään niin paljoa, kuin edellä mainittu André Schrülle tänä vuonna.

Ottelun tapahtuma paikkana olisi Hamoir-niminen, alle 4000 asukkaan kyläpahanen, 40 kilometriä Liegestä etelään. Minä ja minut majoittanut jannu nukuimme kumpikin autuaasti pommiin RFCL-kannattajien yhteislähtöjunasta, joten menimme perässä autolla. Perillä auto lyötiin parkkiin kylän luultavasti ainoan pubin eteen, joka oli täysin sinipunaisten hallussa. Aamun kömmähdyksen johdosta emme ehtineet täällä viettää aikaa juuri ollenkaan, ja lähes heti oluen saatuani lähdimme kävelemään kohti muutaman korttelin päässä olevaa stadionia, itse kävelin 8 euron lipun saatuani stadionille edelleen samainen tuoppi kädessä. Kuten edelliselläkin RFCL:n vierasmatkalla johon osallistuin, stadionbännätty osasto oli jälleen mukana reissussa, mutta he jäivät juomaan olutta stadionin ulkopuolelle. Lipun hinnassa oli luultavasti aika korkea RFCL-lisä. Seuralla kun on tälle tasolle melko poikkeuksellinen kannattajapohja, tähänkin otteluun oli saapunut noin tuhat Belgian neljänneksi vanhimman seuran kannattajaa, joten näiltä luultavasti koitettiin ja onnistuttiin repimään budjetti saunaillan vastineelle.

Stadion - Terrain du RRC Hamoir - oli varsin perinteinen Belgian alasarjastadion. Toisella pitkällä sivulla pieni katettu seisomakatsomo, päädyt tyhjät, ja ilmeisesti Belgiassa pakollinen klubitalo
toisella pitkällä sivulla. Kapasiteetiksi internet ilmoittaa 2500, mutta tämä sisältänee kentän laidalla seisoville varatut paikat. Katsomorakennelmaan ei yli tuhatta mahdu ikinä ja Klubitaloonkin korkeintaan 200. Arvostettavaa kuitenkin, että seura, jonka seuraava sarjaporras on todennäköisemin viides kuin kolmas, pelaa omalla stadionillaan, jolta löytyy palvelut, jotka eivät esimerkiksi Suomen Kakkosessa ole itsestään selvyyksiä. Sitä en tosin tiedä käykö tuolla paikallisia koskaan. Ainakin tässä ottelussa sinimustaa (yök) väriyhdistelmää ei tunnustettu kuin kentällä ja katsomon puolella jokainen vastaan tulija kantoi vieraiden merensinistä ja verenpunaista.

Kaksi RFCL-legendaa. Valmentaja Christophe Kinet (ex-Millwall)
sekä (suoraan alapuolellaan) Maskotti, joka viimeksi missannut
RFCL:n matsin ennen sinun syntymääsi.

Itse ottelu ei odotusten mukaisesti tarjonnut oikeastaan muuta kuin kohtalaisen maali-iloittelun vierailta.  RFCL löi ensimmäiseen varttiin taululle 0-2-lukemat, jonka jälkeen ei ollutkaan enää
oikeastaan muuta jännitettävää kuin se, kuinka selvän voiton vieraat ottavat. Vaikka paikkoja olikin, niin lopulta ottelu päättyi melko maltilliseen 0-4-voittoon, jota pelaajat ja kannattajat yhdessä melko maltillisesti juhlivat kentällä. Kyseessä ei siis ollut mikään pitch invasion, ketään ei vaan kiinnostanut
lähteä kiertämään kenttää päästäkseen toiselle puolelle oluthanojen luokse, eikä oikotien tukkiminenkaan kiinnostanut ketään.


Matsin jälkeen paikallista seuran taloutta tuettiin Liegeois'n toimesta vielä joillain tuhansilla euroilla olutta juomalla. Oma seurueeni viipyi noin tunnin, ennen kuin edessä oli lähes kolmen tunnin automatka Utrechtiin ja paluu arkeen, joka ei noin sadan olutlitran pitkän viikonlopun jälkeen ollut täysin kivuton.

Vitesse - Heerenveen 6.10. 19.45

Viime viikon kahdella samalla stadionilla nähdyn ottelun jälkeen suunta otettiin jälleen uusille alueille. Kaupungiksi Arhhem, kotijoukkueeksi viime viikon toinen vierasjoukkue Vitesse, ja stadioniksi GelreDome, perinteisten noin tunnin ja vajaan viidentoista euron junamatkan päässä.

Rautatieasemalle saapuessamme meillä ei ollut pienintäkään aavistusta että mihin suuntaan meidän tulisi lähteä ja mitä sieltä etsiä. Suunta otettiin sinne, jossa näytti eniten keskustalta ja noin kymmenen minuutin kuluttua olimmekin jo jonkinasteisella kauppatorilla, jossa valtava banderolli ilmoitti, että käynnissä on Futuristic Food Fair. Tämä päätettiin kiertää kaukaa. Yhden, tai korkeintaan kahden korttelin päästä löytyikin sitten jo Korenmarktin aukio, joka näytti janoiselle matkaajalle vähintäänkin kelvolliselta pysähdyspaikalta lukuisine baareineen.Toi hieman mieleen Utrechtin Neude-aukion.  Pubivalinta suoritettiin puhtaasti nimen perusteella ja Bloopers selvisi voittajana tässä kilvassa. Täällä oli viimeinkin tarjolla Hertog Jania, joka tuntuu olevan jossain määrin paikallinen suosikki, ainakin marketissa ostoksensa tekevien oluenystävien keskuudessa. 2,5 euroa vastaan täytetty lasi ei kuitenkaan varsinaisesti hyväillyt makuhermoja, vaikka hyvällä halulla näitäkin jokunen siemaistiin.

Kaupungissa olimme siis todella hyvissä ajoin joten aikaa oli myös kierrellä kaupungin kaupoissa, lähinnä toteamassa että tarjonta on lähes täsmälleen sama kuin Utrechtissa, kaupatkin suurelta osin samoja ketjuja ja hintataso aivan yhtä karmiva.

Aikamme kierreltyämme löysimme itsemme jälleen Korenmarktilta ja tällä kertaa valinta kohdistui Mick O'Connels -nimiseen pubiin. Myöhempi tarkastelu on osoittanut, että tässäkin tapauksessa kyseessä on ketju, sillä Utrechtista löytyy samanniminen ja -henkinen ravintola. Suosituin myyntiartikkeli vaikutti olevan Grolsch-tuoppi, 4,6 euron hintaan. Televisiossa pyöri rugbya, mutta ketään ei näyttänyt kiinnostuvan, vaikka olisikin valheellista väittää, ettei lähikuva suusta lentävistä hammassuojista olisi hiukan suomalaispöytää naurattanut.

Noin kuuden aikoihin lähdimme etsimään reittiä stadionille. Willemspleinin bussipysäkillä potentiaalisia bussireittejä selvittäessä tuli huomattua vähän matkan päässä pitkät rivit busseja, joita kohti taivalsi keltamustiin pukeutunutta väkeä. Matsilippua vilauttamalla pääsi ilmaiseksi stadionin porteille asti.

Stadionille saavuttuamme ensimmäinen liike oli pyörähtää fanimyymälässä toteamassa, että pinssejä keräävän kaverini kokoelma ei tällä viikolla kartu. Kotiyleisön suosikin, Wilfred Bonyn, hiusmuotia imitoiva peruukki herätti hieman mielenkiintoa, mutta humala tila ei onneksi ollut vielä tässä vaiheessa riittävän vahva.

Koti pääty noin puoli tuntia ennen ottelun alkua.

Turvatarkastus ei ollut tälläkään kertaa mikään tarkka, keltatakkinen nuorimies näytti peukaloa ja homma oli sillä valmis. Myös GelreDomella käteismaksu oli poissuljettu vaihtoehto ja käteinen piti vaihtaa 2,5 euron arvoisiin pahvikolikoihin. Yksi tällainen oikeutti pieneen Heinekeniin, ja niitä sai tälläkin kertaa kantaa mukanaan katsomoon. Ottelun alkuseremoniat miellyttivät silmää, kun joukkueiden astellessa kentälle, katsomon edessä olevassa vallihaudassa syttyi puolen tusinaa soihtua ja katsomossa ei närkästäneitä ilmeitä näkynyt, vaikka savuverho jonkin aikaa näkyvyyttä haittasikin. Jälleen vahvistus sille, että nyt ollaan lutuurimaassa. Vaikka olisikin aiheetonta väittää, että pelaajat kentälle saatellut Status Quon "Whatever you want" ei olisi aiheuttanut kiusallisia mielleyhtymiä Helsingin vanhan jäähallin kanssa.

Ottelun neljännellä minuutilla kaikki nousivat seisomaan ja alkoi laulaa jotain, josta sain irti ainoastaan sanan "Theo". Epäselväksi jäi juhlittiinko siinä perjantaina 47 vuotta täyttänyttä (FC Dordrecht-valmentaja) Theo "Mr. Vitesse" Bosia, joka edusti koko vuonna 1983 alkaneen ja 1998 päättyneen pelaajauransa Vitesseä ennen siirtymistään seitsemäksi vuodeksi valmentamaan seuran junioreja, vai täksi kaudeksi takaisin takaisin Vitesseen palannutta, seuraa aiemmin vuosina 1998-2008 edustanutta Theo Janssenia.

Vierasedustus

Kotijoukkue loi ottelun ensimmäisen maalintekopaikan 14. minuutilla ja Heerenveenin ruotsalaismaalivahti Kristoffer Nordfeldt sai venyä uskomattomaan reaktiotorjuntaan estääkseen Mike Havenaarin puskun päätymisen maaliin. Tilannetta seuraneen kulmapotkun Havenaar jatkoi tolppaan. Vitessen rajusta alkurynnistyksestä huolimatta vieraat aloittivat ottelussa maalienteon. Puolustussuuntaan välillä pahastikin pihalla ollut Jukka Raitala sai laitaan syötön, jonka hän jatkoi pilkun kohdalle, josta Helsingborgista täksi Heereenveeniin hankittu Alfred Finnbogason liukui pallon suoraan ilmasta maaliin ja noin 100-päinen vieraskannattajaryhmä omassa karsinassaan sai aihetta riemuun. Vitesse vaikutti käyttäneen suurimmat paukkunsa ottelun alkuun, ja 0-2 oli lähempänä kuin 1-1, joten kotijoukkueen matkaa pukukoppiin siivitti merkittävä vihellyskonsertti.

Puoliaikakilpailussa maalin ylärimasta roikkui polkupyörä ja idea saattoi olla osua tähän fillariin 16 metristä, en osaa sanoa, tärkeämpää oli pohtia onko kolmen oluen taktiikka riittävä toiselle puoliajalle.

Toiselle jaksolle saapuikin sisuuntuneempi Vitesse ja 53. minuutilla esitettiinkin komea syöttökuvio, jonka päätteeksi Bony pääsi iskemään kauden viidennen maalinsa. Maalin syntyä juhlistettiin laittamalla soimaan Boney M:n Daddy Cool, jonka aiheuttama hämmennys/huvittuneisuus tarinankertojanne päässä ei ollut ihan pieni.

Tasoitusmaalin aiheuttamaa riemua ei kuitenkaan jatkunut kuin 10 minuuttia, ennen kuin Vitesse-puolustus suoritti vertaansa vailla olevan koomailun. Vaarattoman näköisen pallon purkamiseen varauduttiin maalivahdilla ja kahdella puolustajalla, mutta jotenkin vain pallo onnistuttiin pupeltamaan Finnbogasonin jalkaan joka tuikkasi sen maalivahti Piet Velthuisenin haaroista maaliin. Nordfeldt joutui kuitenkin jo kaksi minuuttia myöhemmin venymään jälleen huippusuoritukseen, torjuessaan Bonyn puskun uudeksi kulmaksi. Daddy Cool saatiin eetteriin kuitenkin jälleen 70. minuutilla kun Bony nousi Marco van Ginkelin lähettämässä keskityspallossa korkeimmalle ja jatkoi sen tyylikkäästi taka-alanurkkaan.

Maali-iloittelu sai jatkoa vain 4 minuuttia myöhemmin, kun Sven Kumsin hieno vapaapotku kuudentoista rajalta upposi Vitessen maalin takaylänurkkaan. Ilta kuitenkaan ollut vielä missään nimessä ohi, vaan 77. minuutilla Heerenveen-toppari Arnold Kruiswijk repi Bonyn nurin kuudentoista alueella ja pienen pähkäilyn jälkeen illan erotuomari päätti osoittaa rangaistuspilkkua ja nostaa Kruiswijkille toisen keltaisen kortin. Tässä vaiheessa lienee turhaa edes mainita, että Bony kävi pilkulta viimeistelemässä hattutemppunsa ja nostattamassa tunnelman päädyssä ensimmäistä kertaa hyvälle tasolle yli minuutiksi. Tämäkään ei tuntunut riittävän, sillä maalia ei jääty tuulettamaan vaan pallo toimitettiin nopeasti takaisin keskiympyrään. Eivätkä lisämaalit kaukana olleetkaan sillä ensin Nordfeldt sai jälleen venyä parhaimpaansa torjuakseen Janssenin vapaapotkun ja sitä seuranneen kulmapotkun Guran Gashia puski hiuksenhienosti ohi ja huikea ottelu päättyi 3-3 -numeroihin.

Takaisin Utrechtiin pääseminen olikin sitten muutaman mutkan takana. Kaikki meni alkuun hienosti, kun stadionille tuoneet bussit kuljettivat rautatieasemalle. Siellä käytiin toteamassa, että seuraavaan Utrechtin junaan on vielä tunti aikaa. Tämä tapettiin rattoisasti Karakter-pubissa, jonka jälkeen käytiin toteamassa, että edellä mainittu juna ei tulekaan. Ja lopulta löysimme itsemme junasta kohti Schipolia, joka sekin hajosi matkan varrella. Onneksemme kuitenkin Zeistissa, josta kulki jo paikallisbusseja Utrechtiin, mutta tähän aikaan yöstä sitäkin sai odottaa reilun puoli tuntia ja matka keskustaan vei toisen mokoman. Tämä sukkulointi vei mehuja siinä määrin, että iltaa ei päätetty jatkaa tämän pidemmälle.

Stadion Galgenwaard, viikko 39

Ensimmäiset viikon on tullut kierreltyä eri kaupunkeja ja sarjatasoja eri puolilla maata, mutta tällä viikolla päätin vihdoin tukea paikallista. Tarjolla oli vieläpä kaksi ottelua, Cup-arvan tuotua sangen kiimaisen fikstuurin. Taas mennään aika vähin kuvin.

FC Utrecht - Ajax, 26.9.2012, 19.45

Tämä fikstuuri sai arvontalaulun vielä raikuessa tarinankertojanne bokserit sotkuun. 31-kertaisen Hollannin mestarin ja 18-kertaisen Cup-voittajan vierailu on jokaiselle hollantilaisseuralle iso asia, eikä vähiten tässä vajaan puolen tunnin junamatkan päässä. Tähän otteluun alkoi lippujen metsästys alkoi ennen asunnon ja lentojen etsintää. Kaikki näyttikin hyvältä, kun edellisissä teksteissä mainittu O.M. sattuu omistamaan FC Utrechtin klubikortin ja sanoi ottavansa lippujen hankinnan hoidettavakseen.

Matkaan tuli kuitenkin mutk(i)a, O.M:n lähdettyä kolmeksi viikoksi reissuun, ennen lipunmyynnin alkua ja palattuaan kävi ilmi, että tähän High-risk- otteluun ei irtoa lisälippuja klubikortin omistajille ja ilman klubikorttia on lipuista turha haaveilla. Jokseenkin lamaannuttava tieto, mutta päätin kuitenkin lähteä matsipäivänä katselemaan meininkejä kaupungille ja moikkaamaan O.M:ta.

Lähdin puoli viiden nurkilla Neuden aukiolle, jossa olikin jo melkoisesti vilinää, kun Utrechtissa perinteisesti järjestettävät Hollannin elokuvajuhlat oli potkaistu käyntiin ja Utrechtin kannattajat olivat valloittaneet aukion kuppiloiden terassit varsin vahvasti. Poliisipreesens oli myös melko vahvaa jo paljon ennen kick-offia, kopteria myöten koko arsenaalilla oli varauduttu. FCU:n kannattajien ilonpitoon savujen ja paukkujen kanssa poliisit eivät reagoineet, nuoremmat sivulliset suhtautuivat naureskellen, vähän vanhemmat siirtyivät terassilta sisätiloihin.

Kuuden aikoihin tämä arviolta 150-päinen joukko lähti valumaan kohti rautatieasemaa, huudellen illan ehdotonta hittihuutoa, "Hamas, Hamas, joden aan het gas". Tähän massaan liittyi myös huomaamattomasti poliisiauton takapenkiltä nappi korvassa lähtenyt kaveri.

Olin sopinut tapaavani O.M:n stadionin fanituotemyymälän edessä 1930, joten lähdin noin 1830 kävelemään rautatieasemaa kohti, jonka eteläpuolelta (Busstation zuid) lähtisi linjan 12 bussi, joka veisi stadionille. Hoog Catharine on siis Utrechtin sisäisen ja ulkoisen liikenteen merkittävin solmukohta, kaikki kaupunngin linja-autoreitit alkavat ja päättyvät tänne, ja täältä pääsee junalla nopeasti lähes minne vaan maan rajojen sisällä.

Matsipäivänä oli tarjolla myös 999 - FC Utrecht Express, johon pääsisi matsilippua vastaan, mutta itsellänihän ei moista ollut, joten aiemmista teksteistä tuttua OV-chipkaartia piippaamalla nousin linjaan 12, joka ajoi suoraan stadionin välittömään läheisyyteen.

Stadionin ympäristössä, jonne saavuin siis hyvissä ajoin, lähes kaksi tuntia ennen kick-offia, poliisipreesens oli edelleen vahva, mutta pääkaupunkilaisia ei näkynyt eikä kuulunut, joten otteluun valmistauduttiin sangen rauhallissa tunnelmissa. Sovittuun tapaamiseenkin oli aikaa vielä puoli tuntia, jonka menin viettämään pääkatsomon yhteydessä olleeseen fanimyymälään. Valko-puna-siniseltä kotijoukkueelta löytyi valikoimastaan myös yksi musta-harmaa-valkoinen huivi, joka miellytti tepsiläistä silmää ja päätyi kokoelman jatkeeksi.

Pian tämän jälkeen O.M. saapuikin paikalle ja otti tilanteen hallintaansa monivuotisen klubikorttilaisen varmuudella. Omaksi roolikseni jäi ihmetellä mitä minä täällä liputtomana teen, portaiden kiipeäminen jonnekin, mitään ymmärtämättä O.M:n ja järjestyksenvalvojan keskustelun kuunteleminen ja lopulta tarkistus, että onko alaleukani vielä kiinni muussa kallossa, sen verran voimalla se lähti lattiaa kohti, astuessani sisään tilaan, joka paljastui Bunniksiden taukotilaksi. Jonkin verran olen Utrechtin yössä käynyt kääntämässä ja nyt kävi niin, että kaupungin suurin yökerho/baari löytyi stadionilta. 3 DJ'tä, kahdelle peruspubin kokoinen tila, yhdelle vähän isompi, painoivat menemään Hollannin kansallismusiikkia, tuttavallisemmin piripolkkaa. Hyvin pian huomasin saaneeni kourallisen sinisiä nappuloita, sekä selvityksen, että yhtä tällaista vastaan saa tiskiltä oluen.

Kick-offin lähestyessä aloitti äänistä päätellen, ja myöhemmin youtubesta vahvistetusti, vielä yksi DJ aloitti soittamisen, tämä kentän puolella. Linkin takaa löytyy videopätkä tästä tilanteesta. Itse olin jokseenkin hämmentynyt kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Olin tavallaan stadionilla sisällä, mutta silti itse otteluun pääsemisen suhteen olin jo tavallaan luovuttanut, tuskin täällä kukaan lippua myisi. Ovesta näin pienen kaistaleen kenttää, riittävästi tajutakseni että käynnissä on jonkin sortin lasershow. O.M. kyseli miten meinaan tästä jatkaa, sanoin että kaipa mä odottelen täällä ja katson josko tauolla onnistuisin luikertelemaan sisään ihmismassan keskellä. O.M. siirtyi katsomoon ja minulla oli poikkeuksellisen tyhmä olo seuratessani jo tyhjenneen baarin henkilökunnan yritystä lakaista lattialle heitetyt muovituopit jätesäkkeihin. Rankimmin ennen matsia törpötelleet alkavat jo palaamaan takaisin sisätiloihin päästäkseen vessaan, jonka käyttöoikeudesta veloitettiin 1,5 euroa. Järjestyksenvalvoja jättää oven auki ja siirtyy tarkkailemaan tilannetta toisaalle. Hetkellinen epäröinti ja toteaminen ettei tässä ainakaan mitään voi hävitä. BANG. Ilman turvatarkastusta, ilman matsilippua, äärimmäisen korkean riskiluokituksen ottelussa. Näin ei varmaan pitäisi olla mahdollista tapahtua.

Tunnelmasta huomasi heti, että nyt ei pelata ensimmäisten liigakierrosten tunnusteluja, vaan että kotijoukkueella on mahdollisuus lähettää eurooppalainen suurseura laulukuoroon. 21378-päinen yleisö loikin alkuun lähes korvia huumaavan metelin, ja pääty käytäviä myöden täynnä. Tobias Sanan jo 11. minuutilla, kotijoukkueen puolustuksen suosiollisella avustuksella laukoma 0-1-maali (hyökkäys lähti Niklas Moisanderin pallonriistosta) ei lamaannuttanut katsomoa, vaan kaynnissä ollutta laulua jatkettiin entistä kovemmalla volyymillä. Neljä minuuttia myöhemmin Ryan Babel iski mielestäni paitsiosta (videolta tarkistettuna ei tainnut kuitenkaan olla) numeroiksi jo 0-2 ja tämä alkoi jo hieman vaikuttaa negatiivisesti, mutta edelleen tunnelma säilyi hyvällä tasolla. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä selvemmäksi kävi, että FC Utrecht tulee tarvitsemaan ihmeen ja 0-3 oli toistuvasti lähempänä kuin 1-2. Oman arvioni mukaan FCU hävisi ottelun, kun Cerdic van der Gun ei onnistunut maalinteossa, kun pelkkä osuma palloon olisi riittänyt.

Kannattajaklubilla jatkui täysin sama meno tauolla ja tiskillä kyynärpäätaktiikka oli valttia, mutta pitää antaa kehuja baarimikoille, jotka saivat tarjoiltua kunnioitettavan määrän mallasta. Vaikka tuo kolikkosysteemi välillä ärsyttääkin, niin puoliajalla (ja kymmenen minuuttia ennen kick-offia tulevan valomerkin lähestyessä) tämä järjestelmä arviolta nelinkertaistaa myynnin kun ei tarvitse pelata vaihtorahojen ja kortinlukijoiden kanssa. 

Toinen puoliaika ei ehtinyt vanheta seitsemääkään minuuttia, ennen kuin Ajaxin kuusipäisen tanskalaiskatraan jäsen Christian Eriksen iski todella pienestä kulmasta lähteneellä laukauksella taululle jo 0-3- lukemat ja vei kotijoukkueelta viimeisetkin toivonrippeet. Tämän jälkeen peliä jatkettiin vielä viitisen minuuttia, mutta VAK T:ssä, eli pitkällä sivulla lähinnä vieraskannattajia tässä ottelussa majaillut Utrechtin hulinaosasto alkoi käydä aavistuksen kierroksilla, kun Ajax-kannattajat lauluillaan muistuttivat numeroista taululla ja niiden vaikutuksesta FCU:n Cup-taipaleeseen ja Bunniksiden alaosassakin alkoi paukkua erinäisiä pommeja siinä määrin, että tuomari määräsi joukkueet pukusuojiin. Yksi kotipäätyläinen onnistui kirmaamaan kentälle asti ja lähti kulmalippu kädessään pyrkimään kohti keskiympyrää, jossa hän lopulta Bunniksiden kannustuksesta huolimatta joutui puolen tusinan järjestyksenvalvojan säkittämäksi.

Reilun viiden minuutin odottelun jälkeen joukkueet palasivat vihellyskonsertin saattelemana takaisin viheriölle potkimaan viimeisen puolituntisen, joka ei tarjonnut mitään mieleenpainuvaa jalkapalloviihdettä. Kotiyleisökään ei enää toisella jaksolla jaksanut keskittyä muuhun kuin juutalaisten kaasutuskehoituksiin ja arviolta 500-päinen Ajax-kannattajajoukko otti stadionin haltuunsa. Tässä blogissa mainituista tapahtumista, vieraskannattajien osalta Ajax kiilasi kakkoseksi heti Swansean jälkeen, ja Swanseakin vakuutti enemmänkin massiivisella pääluvullaan.

Ottelun jälkeenkin kannattajaklubilla juhlat jatkuivat, mutta luonnollisesti vaisumpina kuin ennen ottelua.

FC Utrecht - Vitesse, 29.9.2012, 19.45

Viikon toiseen otteluun FC Utrechtin vieraaksi saapui Vitesse, joka oli aiemmin samalla viikolla edennyt Cupissa jatkoon kaatamalla kolmannen sarjatason V.V Gemertin maalein 4-0.

Tässä ottelussa matsiseurani erosi merkittävästi normaalisti, joten ostin liput pitkälle sivulle VAK B:hen, 30 euron kappalehintaan. Stadionille saavuimme noin tuntia ennen kickoffia huomaamaan, että myös pitkällä sivulla piti toimia käteisen sijaan kolikoilla, jotka täällä olivat yhden euron arvoisia, kun kannattajaklubilla yhden sai  1,8 euroa vastaan. Pienestä oluesta veloitettiin kaksi, isosta neljä. 

Ottelua edelsi jälleen jonkun paikallisen DJ-kyvyn lyhyt show lämmittelyjen ja kick-offin välissä. Joukkueiden marssiessa kentälle, joka puolella kenttää liehuivat isoa Utrechtin vaakunaliput ja FCU:n lapsille suunnatun kannattajakerhon Junior Tigersin jäsenet muodostivat pelaajille kunniakujan omia lippujaan heiluttaen.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja jo kuudennella minuutilla vaadittiin rangaistuspotkua, kun punavalkoiset olivat sitä mieltä, että vieraiden Guram Gashia pelasi palloa kädellään, mutta vihellystä ei kuulunut kuin katsomosta. Ajax-ottelun aikana päädyssä harmiteltiin kovasti sambialaisen Jacob Mulengan ja ruotsalaisen Alexander Gerndtin puuttumista, ja nopeasti ymmärsi miksi. Utrechtin hyökkäykset olivat aivan erinäköisiä nyt kuin keskiviikkona, vaikkakin edelleen optimisia laukauksia 25+ metristä nähtiinkin.

Toisen puoli ajan alkajaisiksi osat vaihtuivat ja oli Vitessen vuoro vyöryttää hyökkäyksiä kohti Bunniksiden päädyn maalia. 53. minuutilla brassi Jonathan Reis kolisteli jo maalipuita ja kaksi minuuttia myöhemmin vasta 19-vuotias Marco van Ginkel karkasi Vitessen ykkötähden, Wilfired Bonyn, unelmasyötöstä läpiajoon ja vei vieraat 0-1-johtoon kauden ensimmäisellä Eredivisie-maalillaan, mainittakoon, että kaksi viikkoa myöhemmin niitä syntyi kaksi U21-maajoukkueen paidassa Slovakian verkkoon. Edes viittä minuuttia ei ehtinyt kulua, ennen kuin edellä mainittu kolmikko teki jälleen tuhojaan. Reisiltä Utrecht-puolustus kyllä sai vielä pallon poistettua, mutta sen siivoaminen ennen Bonyn saapumista paikalle olikin sitten jo ylivoimainen tehtävä, ja norsunluurannikkolainen viimeisteli kauden neljännen osumansa. Tätä kirjoitettaessa niitä on kasassa jo kaksitoista, joista viimeiset kaksi lauantaina Ajaxin verkkoon.

Toisen puoliajan katastrofaalisen alun jälkeen Utrecht heräsi niin kentällä kuin katsomossakin ja 20 minuuttia ennen loppua, kymmenen minuuttia aikaisemmin valtavien suosionosoitusten saattelemana kentälle tullut Mulenga toi kotijoukkueen maalin päähän. Syöttäjänä Gerndt. Utrecht painoi lopun valtavalla sykkeellä kohti Vitessen maalia. Myös Cityside, eli toinen päätykatsomo osallistui kannustukseen, jopa huutoja aloittaen.Ottelu olikin saada hienon päätöksen, 92. minuutilla vasta 17-vuotias kamerunilainen Cedric Badjeck  lähetti loistavan keskityksen maalille, mutta Vitesse-maalivahti torjui kuitenkin Mulengan puskun ja hyvin pian tämän jälkeen päätuomari vihelsi ottelun päättyneeksi ja suurin osa 15278 katsojasta poistui pettyneinä kohti, FC Utrecht Express- busseja, jotka kuljettivat ihmiset rautatieasemelle, josta varmaan muutkin kuin minä jatkoivat matkaansa Utrechtin yöhön. 

NAC Breda - AZ Alkmaar, 23.9.2012

Viime viikkoinen visiitti toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ei siis tarjonnut mitään ihmeellistä, joten tämän viikon ohjelmistossa oli Eredivisie-debyytti. Kohteeksi valikoitui otsikossa mainittu kohtaaminen, joka pienellä tarkastelulla kostautui NACin juhlaotteluksi, otteluviikon torstaina kun tuli mittariin 100 vuotta.

Liput päätykatsomoon, VAK E:hen, maksoivat aiemmissa kirjoituksissa mainitussa Ticketboxissa 17,5 euroa, sisältäen 2,5 euroa toimituskuluja.

Juna Utrechtista lähti 11.41, mutta oli epäonneksemme Sprinter-juna, joka paitsi ajoi 's Hertogenboschin kautta, pysähtyi matkan aikana noin 15 pysäkillä milloin missäkin tuppulassa. Linnuntietä noin 75 kilometrin matka taittui noin 1,5 tunnissa, joten kaupungissa oltiin vajaa puolitoista tuntia ennen kick-offia.

Rautatieasemalla näkyi molempien värejä jonkin verran. Paikalla taisi olla jokin AZ:n nuorisoryhmäkin, huivit naamoillaan. Loivat kompassihihaiseen tarinankertojaanne kiinnostuneita katseita, mutta antoivat kuitenkin rauhassa todeta työn alla olleen Burger Kingin Whopperin olevan selittämättömän yliarvostettu tuote. Stadionille oli asemalta noin kolmen kilometrin matka, ja Google Mapsin ohje julkisen liikenteen osalta oli tyly "Kävele". Tätä lähdettiin toteuttamaan ja ensimmäisen tenkkapoon aikana ohi käveli NACin huiviin pukeutunut herrasmies, jota seuraamalla arvelimme stadionin löytyvän ja noin 700 metriä edempänä ihmisvirta olikin jo vuolaampaa ja väritys vahvasti keltamustaa.Stadionin pihalle saavuimme sopivasti näkemään, kun edellä mainittu AZ:n noin 20-päinen ryhmä saapui stadionille kahden poliisipolkupyörän saattelemana.

Katsomoiden osalta Rat Verlegh stadion, joka on siis nimetty NAC-legenda Antoon Verleghin (vuosina 1912-1931 295 ottelua ja 131 maalia NAC-paidassa, sen jälkeen erinäisiä tehtäviä muualla organisaatiossa, mm. valmentaja, hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja) mukaan, toi mieleen niin sinikeltaiselta väritykseltään kuin hieman arkkitehtuuriltaan West Bromwichin The Hawthornsin. Päätykatsomon alla ollut pienehkö "vallihauta" toimi kioskipalvelujen toimipaikkana, ja oli koristeltu joka puolelta keltamustaksi. Ostosten suorittamista varten piti hankkia NAC-passi, joita myivät vaaleanpunaisiin puetut jannut ja jannuttaret pitkin vallihautaa. Kortti sisälsi 2 euron pantin, eli tarinankertojaanne esimerkkinä käyttäen, 20 euroa maksaneella sai kortille 18 euron edestä ostovoimaa. Tämä riitti juuri passelisti neljään olueen kummallakin puoliajalla. Kahden desin Bavariasta veloitettiin siis 2,2 euroa.

B-side

Lippumme olivat siis numeroimattomaan päätykatsomoon, jossa oli sekä istuma- että seisomapaikkoja. Daifulta sai kysyttäessä ohjeet, että istumaan saa mennä jos paikkoja on jäljellä, muuten on puskettava seisomakatsomoon. Istumapaikkoja oli vielä aika paljon jäljellä, joten päädyimme istumaan aika lähelle katsomon vasenta reunaa, jättäen pienen hajuraon maalin takana olevaan seisomakatsomoon, B-Siden valtakuntaan.

Joukkueiden tullessa kentälle, B-side heilutti erinäköisiä ja kokoisia keltamustia lippuja ja heitti paperisilppua, joka oli itselleni pieni pettymys, kun olin odottanut jotain keskivertoa huikeampaa koreografiaa juhlan kunniaksi. Olen oikeastaan erittäin hämmästynyt, että tässäkö tämä oli, mutta myöhemmin muissa katsomoissa olleiden ottamia kuvia katsellessa kävi ilmi, että pitkälle sivulle jaetut keltaiset (ja ilmeisesti myös mustat) T-paidat muodostivat tekstin 1912-2012. Tältä se sitten näytti. Kyseiset t-paidat aiheuttivat välillä melkoista vilinää. Kolmehenkinen seurueemme ei ollut ainoa jota nauratti, kun erästä hieman pyylevämpää naishenkilöä, joka hamstrasi ylijääneitä paitoja sylin täydeltä, kannustettiin "XXL, XXL, XXL"- laululla. Ottelun tauolla järjestyksenvalvojalla oli kädet täynnä töitä, kun hän oli ottanut elämäntehtäväkseen varmistaa, ettei kukaan ota mukaansa kuin yhden paidan. Tämä synnytti paikoin aika kiivaaltakin näyttänyttä ajatusten vaihtoa.

VAK G vasemmalla.
Avantisportin mainoksen yllä vieraskarsina.

Itse ottelu alkoi melko vauhdikkaasti ja kotijoukkue sai luotua muutaman hyvän maalintekopaikan ja tämä kohotti tunnelmaa niin B-Siden kuin VAK G:n keskuudessa. VAK G on siis NAC Bredan toinen, Suomessa sanottaisiin fanikatsomo, joka sijaitsee toisessa päässä stadionia. Muutaman kerran ottelun aikana kuultiin näiden kahden välillä onnistunutta vuoropuhelua. Maininnan ansaitsee kyllä myös edellä esitellyn mosaiikin muodostanut pitkä sivu, joka eli voimakkaasti ottelussa mukana ja 'brittityylisesti' ponkaisi seisomaan aina, kun pallo saatiin hyökkäyskolmannekselle, eikä epäröinyt lähettää käsissään ollutta irtaimistoa kohti kenttää, jos tuomarin tai vastustajan toiminta ei miellyttänyt.

Vaikka kotijoukkue aloittikin vahvasti, ensimmäisen puoliajan aina maali merkittiin vieraille. Maaliakin edelsi tilanne, jossa viisi keltapaitaa koski palloon kentän viimeisellä viidenneksellä, mutta laukausta maalia kohti tästä ei syntynyt. Puolustuksen purkupallosta sen sijaan käynnistyi vastahyökkäys, joka sekin näytti jo kuivuvan kokoon, kun tyhjän maalin eteen syötön saanut Roy Beerens ei kurkotuksellaan yltänyt palloon. Hän ehti siihen kuitenkin ennen päätyviivaa, lähetti sen maalin edustalle, jossa NAC-puolustajan ponnistusvoima ei riittänyt tilanteen selvittämiseen ja pallo putosi 19-vuotiaan Adam Maherin jalkoihin, joka laukoi kauden toisella maalillaan vieraat 0-1-taukojohtoon. Juhlat vieraskarsinassa vaikuttivat sangen hillityiltä. AZ-kannattajat eivät tainneet missään vaiheessa kuulua karsinansa ulkopuolelle, muutoin kuin paukuttaessaan pleksiä, jolla vieraskatsomo oli reunustettu. Tauko-ohjelmana oli jälleen, Hollannissa ilmeisen yleinen, epävirallinen kilpailu siitä kuka heittää ottelulehtisestä taittelemansa lennokin pisimmälle kentän puolelle.

Kotijoukkue aloitti myös toisen jakson vahvasti ja 67. minuutilla syntyi tulosta. Adam Maher oli tällä kertaa esillä hieman vähemmän hohdokkaissa merkeissä, kun hän sössi helpon haltuunoton kulmapotkuksi, jonka puolustaja Kees Luijckx sai tuikattua kolmen AZ-pelaajan keskeltä tolpan kautta sisälle ja räjäytti 17900-päisen yleisön vapautuneeseen huutoon. AZ ei kuitenkaan luovuttanut vaan jo seuraavalla minuutilla kovassa syysvireessä oleva jenkkihyökkääjä Josmer Altidore karkasi puolittaiseen läpiajoon, mutta tulos oli sama kuin ensimmäisellä puoliajalla: laukaus maalivahdin rintaan. Viikkoa aiemmin pelatussa kotiottelussa Roda JC:tä vastaan Altidore oli merkittävästi tehokkaampana, iskien kolme maalia ja syöttäen yhden. Ottelun kaksi ensimmäistä maalia syntyivät siis pienen flipperin päätteeksi lähietäisyydeltä. Flipperillä, jossa 10 sekunnin sisällä kolme kummankin joukkueen pelaajaan koski palloon, alkoi myös tilanne, joka johti ottelun voittomaaliin, mutta viimeistely oli sentään maailman luokkaa, laitapuolustaja Sepp de Rooverin tempaistua komean vasemman jalan laukauksen noin 22 metristä aivan maalin etuylänurkkaan. Viimeisen vartin aikana kummallakin oli vielä omat erinomaiset paikkansa lisämaaleihin, mutta enempää maaleja ei nähty, joten NAC otti kauden avausvoittonsa.

Yhteenvedoksi voisin mainita, että Bredassa näin ensimmäistä kertaa hollantilaisten saavan aikaan hyvän tunnelman. Toki olosuhteet olivat poikkeukselliset 100-vuotisjuhlan myötä ja Hollannissa Bredan lauantaista puhutaan termillä "En avoondje Nac" joka kääntyy vapaasti muotoon "NACin ilta", viitaten siihen, kuinka paljon normaalia parempi tunnelma lauantaiotteluissa on. Lisäksi stadion ei siis sijaitse aivan rautatieaseman kupeessa, niin kuin esimerkiksi AmsterdamArena, eli mikäli stadionilta on kova kiire vaikkapa lentokentälle, en välttämättä Bredaa suosittelisi matsikaupungiksi, mutta muutoin ei moitteen sijaa.

14.9.2012 FC Den Bosch - Excelsior Rotterdam

Ensi alkuun pahoittelut kuvattomasta raposta, kännykän mukana tullut USB-johto ei sopinutkaan viime vuosikymmenellä ostettuun kameraan. Lisään kuvat, jahka pääsen käsiksi asianmukaiseen piuhaan. 

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, niin asun tämä nykyä keski-Hollantia, joten kirjoituksia tuleekin nyt hieman enemmän, kuin se avauskirjoituksessa ennakoitu kolme vuodessa, kolme kuukaudessa lienee lähempänä totuutta.

Tämän viikon otteluksi valikoitui 60 kilometriä Utrechtista etelässä pelattu Eerste Divisien aka Jupiler Leaguen ottelu FC Den Bosch - Excelsior Rotterdam. Kotijoukkueen alkukausi on ollut viime kaudella Jupiler Leaguessa kuudenneksi sijoittuneelle kotijoukkueelle melkoista korpivaellusta ja pistetili on vielä avaamatta. Viime kauden päätteeksi Eredivisiestä pudonnut vierasjoukkue taas on aloittanut kotona vahvasti voittaen kummankin ottelunsa, mutta vierasotteluissa on vielä kauden avausmaali tekemättä.

Kotijoukkueella on periaatteessa vyöllään yksi Hollannin mestaruuskin, sen tosin voitti joukkuenimeltä BVV, joka syksyllä 1965 yhdistyi Wilhelminan kanssa ja näin syntyi FC Den Bosch. Nykyisellä nimellä seuran suurimmat saavutukset ovat Ruud van Niistelrooyn ensimmäisenä ammattilaisseurana toimiminen ja Hollannin Cupin finaalin häviäminen kaudella 1990-1991.

Vierasjoukkue taas on Rotterdamin kaupungin kolmas joukkue, kaukana Feyenoordin ja jonkin verran Spartan takana. Joukkueen kotistadion vetää vain hieman yli 3500 katsojaa, joka kertonee olennaisen. Seuraa on kyllä historian saatossa edustanut lukuisia nimekkäitä pelaajia, kuten Christian Gyan, Salomon Kalou, Royston Drenthe, Robin van Persie ja Michel Bastos, mutta he ovat oikeastaan kaikki käyneet seurassa lainalla kaupungin (ja maan) suurseurasta Feyenoordista.

Junalipun maksoin suosiolla tuolla Hollanti-Turkki- kirjoituksessa mainitulla OV-chipkaartilla, 's Hertogenboschin (jatkossa Den Bosch, ajan ja vaivan säästämiseksi) lausumista kun ei tehnyt mieli yrittää. Pitää kyllä todeta, että tämä korttisysteemi vaatii vielä aika lailla totuttelua. Kummallakin asemalle unohdin leimata itseni sisään, kun laiturilta ei enää löytynytkään näitä pömpeleitä, joissa kortti pitää piipata. Sillä aikaa kun tsemppasin takaisin yläkertaan leimaamaan itselleni laillista kyytiä (eihän sitä taaskaan olisi kumpaankaan suuntaan tarvittu, kun tarkastajia ei näkynyt) oli junan istumapaikat jo menneet, mutta onneksi ollaan siinä määrin pienessä maassa, että oikeastaan minkä tahansa maan sisäisen junamatkan pystyy seisomaan. Etenkin tällaisen puolen tunnin etapin.

Utrechtin päässä oli lähtiessäni satanut melko rankasti, joten Den Boschissa junasta nousijoita tervehtinyt auringonpaiste otettiin ilolla vastaan. Tosiaan niin suurella, että tarinan sankari lähti viettämään mahdollisesti vuoden viimeisiä terassihetkiä niin suurella kiihkolla, että joutui tosiaan myöhemmin palaamaan takaisin asemalle maksamaan junamatkansa. Noh, onneksi terassin tarve oli niin suuri, ettei kovin kauas ehtinyt. Terassi kuului De gouwe sleutel(Kultainen avain) -nimiselle pubille, joka oli sisätiloiltaankin kohtalaisen viihtyisä: Pimeä, kelvollista musiikkia siedettävällä volyymillä, muita asiakkaita yksi pöydällinen, jonka keski-ikä noin 80 ja jokaisella nortti huulessa, eli sisätiloissakin sai polttaa. Kolmen desin Amstel-tuopista veloitettiin 2,2 euroa, eli aika lailla Utrechtin hinnoissa oltiin.

Kun junalipun maksamisen sain suoritettua, oli kick-offiin aikaa vielä 2,5 tuntia. Ennakkotietoni kaupungista rajoittuivat tietoon Turun kanssa aika samankokoisesta väestöstä, mutta Facebookissa kaveri kehui kaupunkia sanoilla "probably the best place in NL". Ja kyllähän se sen näköistä seutua oli, että ei kamalasti harmittanut eksyksissä harhailla. Vielä kun vastoin Google Mapsin luomia odotuksia, sateensuojia eli pubeja löytyi tasaisin väliajoin. Osa tosin oli kahviloita pubin vaatteissa, olutta niistäkin sai, mutta esimerkiksi La Courin kahdesta desistä veloittama 2,5 euroa oli jo vähän keski-eurooppa-standardien mukaan viritetyn kipurajan yläpuolella. Jäi yhteen Bavariaan tässä paikassa.  Kaksi tuntia kick-offiin niin ajattelin lähteä kohti stadionia, jonne piti tästä oli noin kilometri matkaa suoraa tietä pitkin. no joo, olisi saattanut ollakin, mutta ilmeisesti se suora tie meni eri suuntaan kuin valitsemani. Siinä vaiheessa kun kauppojen ikkunoissa katosivat latinalaiset kirjaimet ja tilalle tulivat kyrilliset ja arabialaiset, ajattelin nöyrtyä ja tarkistaa suunnan bussipysäkin kartasta. ja aika tarkkaan 100 astetta väärään suuntaan siinä mentiin. Onneksi kuitenkin tästä sijainnista oli aika suora reitti Stadion De Vliertille, joten menomatkasta selvittiin yhdellä eksymisellä.

 Liput ovat tällä stadionilla vielä varsin siedettävän hintaisia, sillä päätyihin pääsee aikuinen 13 eurolla, pääkatsomoon 22,5:llä. Lasten (<15v) ja eläkeläisten liput kustantavat 10-15 euroa. Oma valintani oli stadionin pohjoispäädyn I-katsomo, vieraskannattajien katsomon vierestä. FC Den Boschin kannattajilla kun on vahva ystävyyssuhde Standard Liegen kanssa, joka taas sotii omia RFC Liege -sympatioitani vastaan, joten päädyin tällaiseen valintaan. Ja toisaalta ainakin Englannissa on toisinaan vanhan liiton jannuilla tapana ottaa paikat vieraskatsomon vierestä, jotta vuorovaikutus näiden kanssa helpottuu ja sen voisi kuvitella olevan vekkulia seurattavaa, vaikka kieltä ei ymmärräkään. 

Stadionin saavutin hieman yli tunti ennen kickoffia, sisään pyrkiessä järjestysmies ilmoitti, että tuoksahtaa siltä että olet juonut olutta ja saatuaan tiedon, että olin neljä pientä juonut niin toivotti tervetulleeksi saatesanoilla "I'm watching you".

Stadion itsessään oli jota kuinkin sitä luokkaa, joillaisilla realistisesti voisi toivoa Veikkausliigan keskikastissa jonain päivänä potkittavan. Kentän jokaisella sivulla toimiva(n oloinen, itsehän en osaa arvioida kuin toisen päädyn osalta) katsomoratkaisu, joissa tilaa yhteensä lähteestä riippuen 8500-9000 katsojalle ja kulmissa tilaa vielä noin neljälle tuhannelle lisäpaikalle. Stadionin pohjoisen puoleinen sivukatsomon, M-Siden, takaseinä oli hieman Bochum-tyyppisesti täynnä FCDB-aiheisia graffiteja. Tässä katsomonosassa siis pitää majaansa samanniminen ääneenkannattajien joukko, joka sai tähän otteluun jalkeille noin 500-700 henkeä.

Noin kolme varttia ennen kick-offia paikalle saapuivat myös vierasjoukkueen kannattajat. Loivat ihan kelvollisen ensivaikutelman näyttävällä ja äänekkäällä sisääntulolla ja saivat hiukan toiveeni heräämään siitä, että tänään olisi kelvollinen tunnelma. Minua tarkkaileva järjestyksenvalvojakin oli kadonnut päädystä suorittamaan jotain muuta tärkeää toimenpidettä, joten innostuin ostamaan kahden euron hintaisen pienen (2dl) Jupilerin. Tarjoiltiin fletkusta muovimukista ja ei saanut viedä katsomoon, vaan piti nauttia katsomon edessä olevassa syvänteessä, josta ei kentälle nähnyt, mutta toisaalta eipä tuo alkulämmittely nyt ihan kamalasti kiinnostanutkaan.
Joukkueiden tullessa kentälle, nähtiin stadionin itäpäädyssä pienehkö overhead-tifo, jonka aihe jäi toisesta katsojalle hieman epäselväksi. Poikkeuksellista oli tosiaan se, että lakana esiteltiin päädyssä, vaikka kotijoukkueen organisoitu kannatus tapahtui, niin ikään poikkeuksellisesti, pitkällä sivulla. 

Ottelu käynnistyi kotijoukkueen vahvalla otteella ja vieraiden maalin suulla läpi ottelun haparoiden esiintynyt Jordy Deckers joutui muutaman torjunnankin esittämään. Vaikka FCDB vahvasti aloittikin, niin ensimmäinen läheltä piti- tilanne nähtiin kuitenkin toisessa päässä, mutta Kevin Begois venyi komeaan yhden käden torjuntaan ja pelasti noin 25 metristä lähteneen komean laukauksen kulmapotkuksi. Kulma oli täysin luokaton, mutta vieraat saivat kuitenkin jonkinlaisen otteen pelistä, eikä pallo juurikaan käynyt Excelsiorin puolustus alueella seuraavaan kymmeneen minuuttiin. Molempien joukkueiden vietettyä alkuun oman noin kymmenminuuttisen painostusjaksonsa, oli vuorossa sitten samanmittainen suvantovaihe, jonka aikana ehdin jo ajattelemaan, että tämä saa kyllä jäädä viimeiseksi Eerste otteluksi, ellei taso nouse. Ottelu oli ehtinyt vanheta jo 39. minuutille, ennen kotijoukkueen ensimmäistä kunnon maalintekopaikkaa, joka tosin ei sekään laukaukseen maalia kohti päättynyt.  43. minuutilla päätin sitten koittaa perinteistä ratkaisua, tehdäkseni palveluksen ottelulle ja muille katsojille ja lähdin olutjonoon(ison, neljä desiä, sai muuten kolmella eurolla), mutta tällä kertaa ei sekään onnistunut. 

Jos ensimmäinen puoliaika päätettiin tylsällä potkistelulla, niin toinen avattiin sitten aika rytinällä. Hörpättyäni kepuni loppuun kapusin takaisin katsomoon ja näppäilin kännykän muistioon muutaman ranskalaiset viivan muistiinpanoja tätä kirjoitusta varten. Näiden kirjoittaminen vei kuitenkin sen verran aikaa, että peli ehdittiin viheltää käyntiin ja kuin toista jaksoa oli pelattu vasta vajaa 40 sekuntia, löytyi pallo vieraiden maalista. Kun vielä 58. minuutilla FC Utrecht -kasvatti Randy Woltersin laukaus upposi helpon näköisesti ohi Deckersin, alkoi tunnelma vapautua ja M-Sidekin sai itsestään ensimmäiset kunnioitettavat volyymit irti. I-katsomon tuularit palkitsivat kannattajat tästä osallistumalla satunnaisesti ja laiskasti taputuksiin. Puolustaja Tim Hofsteden lauottua jälleen luvattoman helpon näköisesti pallon Excelsiorin maaliin, meni vierailta viimeinenkin usko omaan tekemiseensä eikä Begois tainnut viimeisen 20 minuutin aikana joutua koskemaan palloon kuin antaessaan maalipotkua. Kautensa heikosti aloittanut kotijoukkue sen sijaan innostui viihdyttämään kannattajiaan ja leikkimään syöttökuvioillaan FC Barcelonaa, luokkaa heikommalla näyttävyydellä. Tämän seuraaminen ei enää ollut vieruskaverinikaan mielestä kovin jännittävää vaan huomattuaan, että tarinankertojanne solkkaa puhelimeen jännittävää kieltä, tämä päätyi kyselemään että kukas olet ja mistä tänne saavuit. Tieto siitä, että olen Suomesta johti käsivarressa olleen Ajax-tatuoinnin paljastamiseen ja loppumatsi menikin sitten oikeastaan Litmasen sekä Moisanderin veljesten urapuinnin parissa. Ilahtui suuresti saadessaan haltuunsa Moisanderin kasvattajaseuran kannattajien tarroja. 

Ajax-jannun seurassa oli myös Den Boschin asukas, joka osasi neuvoa reitin rautatieasemalle, jonka saavutinkin huomattavasti helpommin, kuin stadionin. 

Kokonaisuutena sanottakoon, että ottelu, tunnelma ja stadion eivät varsinaisesti mitään ihmeellistä tarjonneet, mutta jos suunnittelee Hollantiin suuntautuvaa pitkää viikonloppua, johon aikoo joka päivälle ottelun saada mahtumaan, niin kyllä tämä perjantaiseksi esileikiksi ennen viikonlopun pääsarjahulinoita soveltuu oikein hyvin.

7.9.2012 Hollanti - Turkki

Tällä kertaa AmsterdamArenaa piti "kotikenttänään" aivan eri
punavalkoiset kuin tavallisena ottelupäivänä.

Eilen oli taas se päivä, kun 53 Euroopan maata aloittivat kilpajuoksun, jossa on tarjolla 13 paikkaa auringossa kesälle 2014. Tässä tapauksessa vieläpä kirjaimellisesti, sillä MM-lopputurnaus pelataan Brasiliassa.

Useat tuttuni vaelsivat eri puolilta Suomea kohti Helsingin Olympiastadionia katsomaan Huuhkajien karsintaurakan avausta Ranskaa vastaan. Oma sijaintini on ollut nyt muutaman viikon ja on vielä vajaat viisi kuukautta siinä määrin etelämpänä, että Helsingin-retket jäävät väliin, mutta onneksi lähistöltä löytyi korvaavaa ohjelmaa. 40 kilometrin ja vartin junamatkan päässä tämänhetkisestä kotikaupungistani, Utrechtista, oman taipaleensa kohti Rioa avasivat Hollanti ja Turkki. Ja sinnehän oli päästävä.

Lippujen hankinta kävi yllättävänkin helposti. Nykyisen opinahjoni kampusalueella sijaitsee yksi Utrechtin yhdeksästä Ticketbox-pisteestä, joista saa lippuja niin Hollannin maajoukkueen, kuin kaikkien pääsarjajoukkueidenkin otteluihin. Tietysti seurajoukkueotteluihin on rajoituksia, esimerkiksi Ajax-Feyenoord- otteluun halutessaan, on syytä kokeilla muita reittejä, mutta maaotteluihin saa liput vain ilmoittamalla kassahenkilölle mihin otteluun haluaa ja mistä hintakategoriasta lippunsa haluaa. Tuntia ennen myymälässä käyntiämme näytti siltä, että 25 euron liput, eli halvin kategoria, olivat myyty loppuun mutta paikan päällä myyjä ilmoitti, että niitä on vielä jäljellä, joten ei muuta kuin 75 euroa tiskiin ja 3 lippua VAK429:iin haltuun ja odottamaan perjantaita.

Perjantaina noin kahden aikaan iltapäivällä, käydessämme rautatieasemalla lataamassa OV-kortteihin (käyvät junassa, bussissa ja raitiovaunussa, mahdollisesti metrossakin, en ole käyttänyt) lisää rahaa, oli rautatieasemalla jo turkkilaisilla ihan reipas meno päällä. Turkkilaiset(2,2%) ovat indonesialaisten(2,4%) jälkeen Hollannin suurin siirtolaiskansa ja he nostavat siis Hollannin asukaslukua suurin piirtein kaksi kertaa enemmän kuin turkulaiset Suomen.

17.28 nousimme Utrecht Centraalista junaan kohti Amsterdam Bijlmer ArenA- asemaa (5,30 euroa), joka sijaitsee AmsterdamArenan välittömässä läheisyydessä ja asemalta ulos päästessämme saimme jo näköyhteyden stadioniin. Junassa ei paljon muita kuin otteluun matkustavia näkynyt. "Julkijuopottelua" ei ilmeisesti Hollannissa katsota ihan hirveän hyvällä, joka saattaa selittää sen, miksi tarinankertojanne oli ainut matkustaja, jonka hamsteri aivasti. Matkaevääksi olin varannut 6-packin Heinekeniä, josta pulitin 6,10 euroa, joka lienee aika lähellä maksimia, jota täällä kehdataan pyytää. Hintaa nostavana tekijänä lieni vasta oston jälkeen tölkin kyljestä bongattu lämpömittari, jonka piti muuttua siniseksi, kun olut oli saavuttanut "Perfect Chill"in, mutta eihän sellaista nyt ollut aikaa odotella. Vertailin vuoksi tiistaina ostettu 12 pullon satsi Bavariaa kustansi hieman alle viisi euroa.

2,5 tuntia ennen kick-offia stadionin edusta oli jo täynnä Hollannin oranssiin ja Turkin punaiseen pukeutuneita kannattajia. Turkkilaisten keskuudessa näkyi myös merkittäviä määriä seurajoukkueiden fanituotteita, etenkin Istanbulin suurten, Galatasarayn, Fenerbahcen ja Besiktasin värit olivat sangen vahvasti edustettuina. Tämä näkyi myös stadionilla sisällä, sillä virallisen vierassektion kaiteella roikkuivat Galatasarayn UltrAslanin ja UltrAslan - Avropan sekä Fenerbahcen GFB(=Genç Fenerbahçeliler= Nuoret Feneriläiset) ja GFB Europen banderollit. Henkilökohtaisesti tämä tuli yllätyksenä. Myönnän, etten seuraa maajoukkueiden kannatusta kovin tarkasti, mutta se, että kahden Istanbulin suuren banderollit mahtuvat samalle kaiteelle, tuli täysin puskista. Seurojen tai kaupunkien nimillä varustettuja Turkin lippuja ei näkynyt.

Hollantilaiset keskittyivät lähinnä rauhalliseen jutusteluun ja oluen ja muiden virvokkeiden nauttimiseen(mainittakoon myös, että naurahdusta ei vain voinut välttää, kun huomasi, että Arena Döner- ravintolan jonossa ei paljon  muuta kuin Turkin värejä tunnustettu. Epäselväksi jäi tosin, olivatko hakemassa apetta vai antamassa vinkkejä sen valmistukseen), mutta turkkilaisilla oli isompia ja pienempiä ryhmiä isommassa tai pienemmässä karnevaalitunnelmassa. Etenkin "ei-asemanpuoleisen" päädyn takana, Ajax- kaupan ja -museon edustalla oli turkkilaisilla kova vauhti päällä ja pyrotekniikkaa ei kamalasti säästelty. Paikalla oli kohtalaisen vahva virkavaltapreesens, poliisien, palomiesten ja ambulanssihenkilökunnan(kai niille joku järkevämpikin termi on, ei oikein ajatus kulje nyt, mutta koitan saada kerrankin tekstin ulos aika pian tapahtuman jälkeen), mutta punavalkoisen karnevaalin annettiin jatkua, koska häiriöitä ei tapahtunut. Muutenkin tapahtumat stadionin ympäristöllä olivat yllättävänkin rauhallisia. Kun ylläolevissa kuvissa näkyvän paikan vallanneet turkkilaiset siirtyivät stadionin sisälle, päätimme mekin vaihtaa paikkaa ja pyrkiä oluelle. Ensimmäinen pubi löytyi Ajax-päädystä, mutta siellä puolesta litrasta veloitettiin viisi euroa, joka on niin pohjoismainen hinta, että päätettiin koittaa uudestaan muualta ja stadion toisesta päästä stadionia löytyikin sitten jo "nollakolmosia" Heinekenejä hiukan reiluun kahteen euroon.

Hollannin maajoukkuekannattajat ovat melko tunnettuja hmm.. innovatiivisesta värintunnustamisesta ja kyllähän stadionin pihalla taas meni kaupaksi, jos jonkinlaista tuotetta. Itselleni ennen näkemätön, mutta ilmaisesti jonkinlainen hittituote kuitenkin, oli oranssit haalarit. Itsehän vähemmän yllättäen kartutin kokoelmaani ostamalla ei-niin-kovin-viralliselta vaikuttavan matsihuivin, josta veloitettiin 15 euroa.


Stadionille sisään mentäessä tehtiin juostenkustu turvallisuustarkistus. Oikeastaan olisi tehnyt mieli kysyä tarkastajalta, että tietääkö hän todella mitä minulla on mukana, kun viimeiset taskut jotka hän tarkisti sisälsivät mm. nuuskapurkin, mutta enpä viitsinyt vaivata.

Lippumme olivat siis ylikatsomon riville 25 eli vain muutamia rivejä piippuhyllyn alapuolella. Pitää kuitenkin antaa arvostusta stadionin suunnittelulle, sillä paikat olivat kuitenkin pelin seuraamisen kannalta erinomaiset ja koko kentän näki ilman minkäänlaisia vaikeuksia.  Itsehän sain viereeni koko sektion ainoan ääneenkannattamisesta kiinnostuneen hollantilaisen, joka paitsi tifoili toisinaan yksinään heittämällä paperisilppua, täräytti toisinaan ilmoille terävän "HOOL-LAND"- huudon. Aina silloin kun sitä vähiten odotti.

Eilen oli jokin Fifan Fair Play- päivä ja kummankin joukkueen kapteenit kävivät lukemassa äidinkielellään ääneen jonkin tekstin, jonka sanoma oli lähinnä, että vietetään kiva päivä kentällä ja sen ulkopuolella. Tämä, niinkuin aika moni muukin asia, kuten nurmen pinnassa käyneet hollantilaispelaajat, irrotti kohtalaiset vihellysvolyymit turkkilaiskannattajilta.

Kaiken kaikkiaan, vaikka katsomossa enemmän oranssia kuin punaista näkyikin, niin tunnelman luonti oli lähes täysin turkkilaisten vastuulla ja kyllähän he hyvin siitä huolen pitivätkin. En tiedä oliko "kotipäädyn" alakerrassa tunnelma parempi, mutta meidän paikoiltamme arvioiden, Turkilla oli kiistatta "kotimatsi vieraskentäl'". Mielenkiintoista olisi ollut nähdä, millaisen räjähdyksen, arviolta kaikkiaan 17500- päinen turkkilaisyleisö olisikaan saanut aikaan, jos vierasjoukkue olisi pallon maaliin saanut. Lähellä se oli jo ensimmäisellä minuutilla, mutta kotijoukkue sai selvitettyä tilanteen kulmapotkuksi, jonka puolustaminen ei sitten kiinnostanut ketään ja turkkilaispelaaja pääsi puskemaan vapaasti, maalinteossa kuitenkaan onnistumatta. Ottelun alku oli muutenkin todella vauhdikas. Turkin kulman jälkitilanteesta käynnistyi Hollannin nopea, mutta tulokseton vastahyökkäys, jonka torjuttuaan Turkki lähti vuorostaan iskemään vastaan ja saikin luotua noin kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen ottelun neljännen hyvän maalintekopaikan.


Kotiyleisö sai itsestään irti muuta kuin kansallislaulun mukana hyräilyä, vasta sen jälkeen, kun Robin van Persie oli puskenut Arjen Robbenin antaman kulmapotkun Turkin maalin takanurkkaan. Edellä mainitulla vierustoverillani oli vaikeuksia pysyä housuissaan. Kaverin toiminta oli muutenkin melko kiinnostavaa seurattavaa. Naurun pidettely ei ollut ihan helppoa, kun turkkilaishyökkääjän tuhrittua läpiajon kaveri intoutui matkimaan jonkin lapsuudesta tutu videopelin "Game over"-ääntä.

Toisen jakson puolivälin tienoilla UltrAslan taisi jo huomata, että Turkin maali on koko ajan epätodennäköisempi ja päätti tuikata muutaman soihdun tuleen, vaikka kentällä ei mikään erityisen kiimainen vaihe ollutkaan menossa. Kotiyleisö tervehti elettä voimakkain vihellyksin, joka ei johtanut mihinkään muuhun kuin siihen, että myös vieraspäädyn ylätasanteella syttyi muutama soihtu. Soihdut saivat palaa rauhassa loppuun ja poliisitkaan eivät tehneet mitään Suomesta tuttua syöksyä liekkien keskelle rikosta torjumaan.


 Jos kenttätapahtumista haluaa täyden selonteon, kannattaa etsiä jokin toinen tätä ottelua käsittelevä kirjoitus, mutta todettakoon että nähty ottelu vahvisti käsityksiäni siitä, että Wesley Sneijder on veemäinen vastustaja ja Robben ärsyttävä kiukuttelija.


Ottelun jälkeen juna-asemalle oli melkoinen tunku, mutta ehdimme kuitenkin 23.00 lähteneeseen junaan, jossa niin oranssia kuin punaista tunnustaneet mahtuivat sopuisasti samoihin vaunuihin, eivätkä turkkilaisetkaan olleet ollenkaan murheen murtamia vaan laulanta jatkui edelleen junassakin.

Yhteenvetona voisi todeta, että näin viihdettävän ottelun upealla ja helposti saavutettavalla stadionilla. Kotiyleisö oli odotettuakin vaisumpaa, mutta onneksi turkkilaiset puolestaan ylittivät odotukset, silloin kuin jaksoivat täydellä kapasiteetillä ääntä luoda.

Täältä tulee todennäköisesti ennen helmikuuta toinenkin reportaasi, mutta silloin kotijoukkueena on Ajax.